Kuva: Mikko Räsänen

Suomalaisohjaaja elokuva-alasta: Pahasti jäljessä tasa-arvokehityksestä

02.03.2016 14:45 - Pauliina Jokinen

Ohjaaja Tiina Lymi tietää, ettei nais- ja miesnäyttelijöitä kohdella alalla samoin.

Näyttelijä ja ohjaaja Tiina Lymi on nähnyt kotimaisen televisio- ja elokuvamaailman monelta kantilta. Lymin ensimmäinen pitkä elokuvaohjaus Äkkilähtö sai ensi-iltansa viikko sitten perjantaina ja parhaillaan Lymi kuvaa Syke-sarjan uutta tuotantokautta.

Kiirettä riittä jatkossakin, sillä kesällä alkavat Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ohjaustyö. Lymi valmistautuu rutistukseen intensiivisetsi jo nyt.

Samalla kun Lymi on tehnyt vuosikymmeniä kestäneen uran television ja elokuvan parissa, on hän myös huomannut alan epätasa-arvoisuuden. Erityisesti alan miesvaltaisuus on Lymin mukaan silmiinpistävää.

- Täytyy todeta, että ala on todella paljon jäljessä tasa-arvo kehitysestä. Se koskee niin leffaa, teatteria kuin telkkariakin. Tämä on vanhakantainen ja miesvetoinen maailma, Lymi kuvailee.

Lymin Äkkilähtö-elokuvassa pääosaa näyttelee Lotta Kaihua ja suuri osa tiimistä oli naisvoittoista. Lymi tietää sen olevan poikkeuksellista elokuvamaailmassa.

- Luulisi, että maailma olisi jo muuttunut, enkä tiedä, miksi näin ei ole, Lymi miettii.

Yksi syy saattaa Lymin mukaan löytyä elokuva-alan autoritäärisestä linjasta.

- Tämä on hyvin autoritäärinen maailma ja ohjaaja on aina laivan kapteeni. Ja kun auktoriteettipaikoilla istuu tietynlaisia ihmisiä, on maailma myös sen mukainen. Tämä ei voi olla demokraattista työtä – sellaisesta tulee ihan höpöhöpöhommaa, Lymi kuvailee.

Lymin mukaan ohjaajan on helppo tehdä töitä, kunhan täyttää annetut saappaat. Silloin ei ole merkitystä, onko kyseessä mies- vai naisohjaaja.

- Toivoisin, että jossain vaiheessa etuliitteitä ei enää tarvittaisi, mutta nyt niille on ilmeisesti edelleen tilausta, Lymi miettii.

Lue myös: Ohjaaja Tiina Lymi: Minulla saattaa olla pelottava maine

Kilpailut

Uusimmat