Kuva: Fotolia

5 tieteellisesti todistettua piirrettä, jotka yhdistävät onnellisia pariskuntia

31.07.2016 14:15 - Emmi Moilanen

Onnellinen parisuhde alkaa usein syvästä ystävyydestä.

Women's Health kokosi yhteen myös tieteen todistamat ominaisuudet, jotka yhdistävät onnellisia pariskuntia.

Makuuhuoneessa on kiireistä

Colorado Boulder yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan pariskunnat, jotka kertoivat harrastavansa seksiä vähintään kaksi tai kolme kertaa kuukaudessa, olivat 33 prosenttia todennäköisemmin onnellisempia parisuhteessaan kuin he, jotka päätyivät vällyjen väliin kumppaninsa kanssa harvoin.

Suhde alkoi ystävyydestä

Tutkija John Gottmanin tekemän tutkimuksen mukaan pariskunnat, joiden suhde ennen rakastumista oli syvä ja luottavainen ystävyyssuhde, kokivat parisuhteessaan olevan enemmän seksiä, romantiikkaa ja intohimoa.

Heillä ei ole lapsia

Council on Contemporary Families -järjestö selvitti, että lapsettomat pariskunnat ovat todennäköisesti onnellisempia – olivatpa he naimisissa tai eivät.

He nukkuvat paremmin

Arizonan yliopiston vuonna 2009 tekemän tutkimuksen mukaan naiset, jotka nukkuvat yönsä huonosti, kokevat enemmän ongelmia parisuhteissaan verrattuna henkilöihin, joilla puolestaan on hyvät unenlahjat.

Samanlaiset juomatottumukset

Buffalo Research Instituten tekemän tutkimuksen mukaan kulutetun alkoholin määrä korreloi parisuhteen onnellisuuden tasoa. Pariskunnat, joiden juomatottumukset eivät kohdanneet, päätyivät todennäköisemmin eroamaan kuin ne rakastavaiset, jotka jakoivat samanlaiset arvot ja tottumukset alkoholin käyttöä kohtaan.

Lähde: Women's Health

Lue myös: 13 kohteliaisuutta, jotka tekevät miehesi onnelliseksi

Kilpailut

Uusimmat