50 asiaa, jotka jokaisen naisen tulisi kerran elämässään kokea

01.12.2014 21:45 - Reetta Haverinen

Internet vilisee listoja asioista, jotka jokaisen ihmisen tulisi kokea ennen kuolemaansa. Cosmopolitan on laatinut naisille kuitenkin kokonaan oman 50 kohdan luettelon asioista, jotka ovat lehden mielestä kokeilemisen arvoisia.

Suosittu naistenlehti Cosmopolitan laati 50 kohdan listan asioista, jotka jokaisen naisen tulisi tehdä, ennen kuin elonpäivät päättyvät. Listan kohdat ovat huumorilla sävytettyjä, eikä niiden tekemiseen tarvita paksua palkkapussia tai vuoden kestävää sapattivapaata.

Cosmopolitanin
mukaan naisten tulisi ainakin kerran elämässään:

1. Leikata pitkät hiukset lyhyiksi.

2. Matkustaa yksin.

3. Syödä jälkiruokaa aamiaiseksi.

4. Tarjota deitille illallinen. On vanhanaikaista ajatella, että miehen tulee aina maksaa.

5. Käydä hieronnassa stressaavan työpäivän jälkeen.

6. Viedä itsensä ulos illalliselle.

7. Ottaa lopputili työstä, jota vihaa.

8. Kokeilla uusia ruokia. Varsinkin niitä, joita luulee vihaavansa.

9. Laulaa karaokea.

10. Kirjoittaa rakkauskirje.

11. Ostaa todella laadukasta viiniä.

12. Mennä viikoksi jonnekin, jossa ei ole puhelinverkkoa eikä internetyhteyttä.

Lue loput listan kohdat täältä.

Minkälaisen listan sinä laatisit? Oletko jo tehnyt jotain yllä mainituista asioista?

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat