Kuva: Senja Rapila

Aurora, 31: "Rakkaus on pohjimmiltaan sitä, että haluat toisen olevan onnellinen"

30.10.2016 10:10 - Elisa Jalasjoki

Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Nyt äänessä on Aurora.

"Ihastuin ensimmäisen kerran ihan pienenä, sellaiseen vähän isompaan poikaan. Seurasin häntä muille pihoille ja sanoin, että minäkin haluan tulla mukaan. "

"Ensimmäisen kerran seurustelin lukion ensimmäisellä luokalla. Suhde oli minulle todella uutta, sillä olin ollut aiemmin todella ujo, enkä ollut uskaltanut lähestyä poikia. En koskaan ollut se luokan suosituin tyttö, vaan minulla oli muutama läheinen ystävä. Oli todella jännittävää, että pojan kanssa pystyi olemaan niin läheinen. Hän oli minun ensirakkauteni, vaikka se ei sitten lopulta kestänytkään."

”Parisuhteessa tärkeää on se, että kumpikin yrittää parhaansa mukaan ymmärtää toisen luonnetta ja toimia sen mukaisesti. Pitkässä suhteessa täytyy ymmärtää koska toinen tarvitsee tilaa, koska taas läheisyyttä. On myös tärkeää, että on tietyt pelisäännöt. Rakkaus syntyy mielestäni monesta eri osa-alueesta. Ihmiset haluavat aina kokea sen rakkauden tunteen, mutta tunteet vaihtuvat."

”Rakkaus tarkoittaa minulle sitä, että näkee toisen samaa aikaa erillisenä, mutta silti sen lisäksi on myös "me". Toisen täytyy antaa olla erillinen. Täytyy antaa lupa olla se mitä on. Sitä rakkaus kai pohjimmiltaan on, että haluat toisen olevan onnellinen. Ei sinun omalla kustannuksellasi, vaan ihan vaan että on."

”Mielestäni suhteessa voi aina olla vähemmän itsekäs. Se on kaikista tärkeintä. Jos ajattelen vähemmän itseäni ja enemmän meitä, tai sitä toista, niin se auttaa. Olen itse tässä vielä vähän keskeneräinen, että työtä riittää."

”Uskon että voisin antaa pettämisen anteeksi. Se vaatisi paljon töitä, mutta jos toinen on oikeasti pahoillaan, katuu ja on sitoutunut, niin uskoisin, että olisin valmis siihen. Puhe ei saisi olla vain sanahelinää. Ei ole vain pettäjää ja petetty, vaan kummallakin on oma näkökulmansa ja se pitää ymmärtää."

”Minut saisi eroamaan se, jos havahtuisin siihen, että kumppanistani on tullut täysin erilainen. Jos huomaisin, että hän olisi niin kaukana itsestäni, ettei meillä olisi mitään yhteistä. Monet asiat voi antaa anteeksi, mutta se, että oltaisiin eri maaperällä, voisi olla liian vaikea asia."

Pääset lukemaan aikaisemmat Rakkaudesta-artikkelit täältä

Kilpailut

Uusimmat