Kuva: Fotolia

Asia, joka kertoo hyvästä parisuhteesta - lisää myös omaan suhteeseesi

28.03.2017 21:45 - Emma Ylistalo

Pitkäaikaisessa parisuhteessa kannattaa jakaa muutakin kuin vuokra.

Pitkäaikaisessa parisuhteessa jakaa usein suurimman osan asioista - ruuan, kylpyhuoneen ja vuokran. Tuore tutkimus kuitenkin kertoo asiasta, jonka jakaminen kumppanin kanssa kertoo erityisen paljon suhteen laadusta.

The Journal of Sex Research -sivustolla julkaistun tutkimuksen mukaan se, että voit avautua kumppanillesi seksuaalisista fantasioistasi kertoo suhteenne laadusta.

Tutkimusta varten pitkässä suhteessa elävät vastasivat netissä olevaan kyselyyn. Suurin osa vastaajista oli heteroseksuaaleja ja suhde oli kestänyt keskimäärin 2,5 vuotta. Kyselyssä selvitettiin suhteen pysyvyyttä, kuinka siinä kommunikoitiin, kuinka seksuaalisesti tyytyväisiä osapuolet olivat, mitä seksuaalista tietoa he jakoivat ja olivatko he valmiita puhumaan asioista, joita kumppani saattaisi pitää loukkaavina.

Tutkijoille selvisi, että pariskunnat, jotka olivat seksuaalisesti tyytyväisiä sanoivat, että he myös keskustelivat paljon suhteessa ja kokivat olevansa tyytyväisiä, sekä siteensä olevan vahva. He olivat myös avoimempia kumppanilleen seksuaalisista fantasioistaan kuin he, jotka eivät tunteneet oloaan yhtä hyväksi suhteessa. Toisin sanoen fantasioista puhumisella oli yhteys näiden muiden asioiden kanssa, jotka tekivät suhteesta onnellisen.

Jos siis tunnet olevasi turvallisessa parisuhteessa, mutta et ole jakanut fantasioitasi, muista, että se sujuu luultavasti paljon paremmin kuin ajattelet. Se voi myös tuoda teitä entistäkin läheisemmiksi - niin makuuhuoneessa kuin sen ulkopuolellakin. 

Lue myös: Seksittömän avioliiton pelastuskeinot asiantuntijoilta: 7 askelta intohimon herättämiseen

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat