Tunnetko olevasi burnoutin partaalla? Vaaranmerkit, joista huolestua

09.09.2015 22:45 - Reetta Haverinen

On parasta hiljentää tahtia, ennen kuin saat lääkäriltä diagnoosin työuupumuksesta.

Nykyisin ihmiset asetettavat itselleen kohtuuttoman paljon paineita: pitäisi menestyä töissä, harrastaa, hoitaa kotia, perustaa perhe, pitää yllä sosiaalisia suhteita ja pyrkiä kehittämään itseään kursseilla ja valmennuksilla.

Monen henkilön menestyksen nälkä ilmeneekin niin, ettei tahtia malteta hidastaa, vaikka arki olisi käynyt kuinka raskaaksi hyvänsä. Pitkään pää ei tällaista menoa kestä ja burnout on väistämätön. Parasta siis oppia tunnistamaan loppuun palamisen tunnusmerkit, ennen kuin on liian myöhäistä:

1. Torkutat joka aamu herätyskelloasi.

2. Tunnet itsesi töiden jälkeen niin uupuneeksi, ettet jaksa urheilla, tehdä ruokaa tai viettää aikaa läheistesi kanssa.

3. Työasiat pyörivät öisin päässäsi, ja ne häiritsevät untasi.

4. Kun on viikonloppu, sinusta tuntuu kuin olisit juuri vapautunut kahleista.

5. Kun sinulta kysytään, kuinka töissä sujuu, vastaat kyselyihin lyhyesti muutamalla sanalla. Haluat keskustella aiheesta mahdollisimman vähän.

6. Muut ihmiset kyselevät vointiasi jatkuvasti. Alakuloinen olemuksesi näkyy päällepäin ja läheisesi alkavat huolestua.

7. Et jaksa osallistua työkavereidesi illanviettoihin tai firman tapahtumiin.

8. Sinusta tuntuu, ettet näe päivänvaloa lainkaan - menet töihin aamuvarhain ja poistut paikalta vasta, kun ilta hämärtyy.

9. Kun on viikonloppu ja ajattelet maanantaiaamua, ihosi menee kananlihalle.

10. Unelmoit irtisanoutumisesta.

11. Kun tuntemattomat ihmiset kysyvät työnkuvastasi, sinua ei kiinnosta pätkääkään valottaa asiaa heille sen tarkemmin.

12. Olet muuttunut tylymmäksi kollegoitasi kohtaan.

13. Et muista, milloin viimeksi nautit työstäsi.

14. Tunnet olosi jatkuvasti stressaantuneeksi.

15. Sinusta tuntuu, että elämäsi on polkenut jo pitkään paikallaan.

16. Et jaksa kiinnostua työnantajasi tavoitteista tai uusista suunnitelmista.

17. Menetät malttisi tuon tuosta.

18. Sosiaaliset suhteesi kärsivät: purat pahaa oloasi läheisiisi kiukuttelemalla ja valittamalla.

19. Vaikka tahtoisit vaihtaa työpaikkaa, olet liian uupunut, että jaksaisit alkaa etsiä uutta työpaikkaa.

20. Kollegasi välttelevät sinua. Olet kuin kiukkuinen karhu, jota kukaan ei tahdo ärsyttää.


Lue myös: Tunnista uhkaavat oireet: Lue, milloin stressiin kannattaa hakea ulkopuolista apua

Lähde: Business Insider

Kilpailut

Uusimmat