Kuva: Senja Rapila

Arttu, 19: "Rakastan perhettäni ja parasta kaveriani Jaakkoa"

28.08.2016 10:10 - Senja Rapila

Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Nyt äänessä on Arttu.

"Rakastan perhettäni, minulle läheisimpiä ihmisiä. Äitiä, iskää ja mun siskoa ja veljeä. Ja Jaakkoa. Jaakko on paras kaverini. Minulla on todella hyvät perhesuhteet. Perhe on se syy, minkä takia kaikki pysyy kasassa. Puhun todella paljon mutsin ja faijan kanssa kaikesta, koska asun vielä himassa.

Rakkaus on sitä, että jos sinua ja rakastamaasi ihmistä uhataan aseella, sinä hyppäät sen luodin eteen. Sitä on rakkaus, että otat miettimättä luodin toisen puolesta. Olen valmis antamaan rakkauden vuoksi kaiken: tuon edellisen asian ja kaikki ne pienemmät asiat, mitä siihen liittyy.

Elämässä pitää pyrkiä tasaiseen onnellisuuteen, että on joka päivä onnellinen. Teet niitä asioita, käyt siinä duunissa ja olet niiden ihmisten kanssa, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Se onnellisuuden tavoitteleminen, se mitä se vaatii, sehän voi olla tavallaan mitä vaan. Siihen on iso osa ne rakkaat ihmiset, ketkä ovat sinun lähelläsi.

Hyvässä parisuhteessa on kaikista tärkeintä se, että ei tarvitse todistella mitään kenellekään. Se on tyhmää. Se on vaikea selittää, mutta jos sen parisuhteen pitää olla sellaista 'Mä rakastan sua, niin mäkin sua' -parisuhdetta, niin silloin se on todistelemista. Jos siitä pitää postata kuvia, tehdä iso numero tai jos jollekin pitää kertoa siitä, että olette kimpassa, silloin se on todistelua.  

Voisinko antaa pettämisen anteeksi? En tiedä. Se on todella tapauskohtaista, mutta ei se ainakaan mitenkään helppoa olisi. Siinä tulisi sellainen häviämisfiilis. Se olisi sellainen todella häviämisfiilis, jos antaisit kaiken mimmille ja näkisit sen jossain pussailemassa muita poikia. 

Olen jättänyt ja minutkin on jätetty niin, että ollaan oltu hyviä ystäviä. Se jättäminen on siinä kohtaa ollut ehkä puolin ja toisin väärä termi. Se on ollut vähän ehkä enemmän niin, että tämä ei nyt toimi. Ei me ylimpiä ystäviä olla, mutta ollaan hyviä kavereita.

Isät ovat vähän ehkä pitäneet minua huonona poikaystäväehdokkaana. He ovat vähän miettineet minun ratkaisujani. Minusta tuntuu, että Jaakkokin on joskus tuominnut minua aika paljon, koska olen vähän sellainen ihastujatyyppi ja tykästyn helposti ihmisiin. Mutta sekin on ehkä enemmän sellaista lätkäkoppivittuilua ja tökkimistä ja härkkimistä, että "Linde hei, herää nyt."

Pääset lukemaan aikaisemmat Rakkaudesta-artikkelit täältä.

Kilpailut

Uusimmat