Kuva: Senni Loikala

Atte, 20, selvisi kuolonkolarista - vakava aivovamma sai taistelemaan elämästä

23.06.2016 12:45 - Senni Loikala

Läheiset tukivat nuorta miestä sairaalassa, jossa hän toipui toimintakyvyttömänä kuukausia kohtalokkaan onnettomuuden jälkeen. Tiivis tukiverkosto auttoi taistelemaan valoisammasta tulevaisuudesta.

Savonlinnassa asuvan Atte Nikulan, 20, elämä muuttui, kun kaveriporukan autoreissu sai traagisen päätöksen. Elettiin vuotta 2014, ja neljä nuorta olivat hypänneet ajelulle yhteisen illanvieton päätteeksi kesällä. Kuljettaja menetti ylinopeudessa ajoneuvon hallinnan.

- Auto osui liikenteenjakajaan, meni katon kautta ympäri ja iskeytyi puuhun. Vauhtia oli noin satanen, joten siitä on helppoa päätellä, mitä kävi, Nikula toteaa.

Nikula sai onnettomuudesta vakavan aivovamman ja vaipui kolmeksi viikoksi koomaan. Kuljettaja menehtyi, kun taas kaksi autossa ollutta tyttöä selvisivät pintanaarmuilla.

- Itse onnettomuushetkestä en muista mitään, vaan tiedän kuulemani perusteella, mitä on tapahtunut. Ensimmäiset muistikuvani ovat vasta pari kuukautta onnettomuuden jälkeen, Nikula kertoo.

- Ei sitä voi kukaan ymmärtää, ellei ole itselleen sattunut vastaavaa. Siinä on ihan pihalla, ei älyä mistään mitään, muisti ei toimi, jalat eivät toimi, kädet eivät toimi...

Sukulaiset tukena

Nuorukainen joutui olemaan muutaman kuukauden vuodepotilaana onnettomuuden jälkeen. Samalla merkonomiopiskelut jäivät kesken. Sukulaiset matkustivat tapaamaan toimintakykynsä menettänyttä Nikulaista.

- Lähes kaikki sukulaiset kävivät vuoron perään luonani, vaikka ei minusta hirveästi seuraa ollut. Se oli silti todella tärkeätä. Omista vanhemmista jompikumpi tai molemmat olivat joka päivä viettämässä aikaa kanssani, Nikula muistelee.

Alkuaikoina onnettomuuden jälkeen Nikula ei pystynyt puhumaan kunnolla. Ääni kuulosti kuiskaukselta, eikä hän pystynyt juttelemaan kenenkään kanssa.

- Ääntä ei lähtenyt juuri yhtään, se oli kuiskaamista. En vaan saanut tuotettua ääntä, mikä oli turhauttavaa silloin, kun olisi halunnut sanoa jotakin.

Atte Nikula ja hänen henkilökohtainen avustajansa Sami Miettinen (oik.) (kuva: Senni Loikala)

Puhe- ja liikuntakyky takaisin

Nikula aloitti fysio-, toiminta- ja puheterapian. Hän ei pystynyt kävelemään eikä puhumaan kunnolla, mutta hän ei luovuttanut. Sittemmin Nikula on onnistunut saamaan puhe- ja liikuntakykynsä takaisin, vaikka vielä on töitä tehtävänä.

- Pystyn jo keskustelemaan sujuvasti, eikä puheeseen tule enää pitkiä taukoja. Olen joutunut opettelemaan puheen tuottamisen alusta, että osaan muotoilla lausejärjestykset oikein, Nikula tuumaa.

- Kävelyn opettelemiseen menee aikaa. En ole vielä valmis. Tasapainon kanssa on ollut suuria haasteita, koska tasapainoaistini on vaurioitunut. Se oli alussa pahinta, kun en pystynyt ottamaan yhtään askelta ilman tukea.

Nuorukaisen henkilökohtaisena avustajana toimiva, fysioterapiaa opiskeleva Sami Miettinen kuvailee Nikulan edistymistä kuntoutumisessa merkittäväksi.

- Atte on mennyt merkittävästi eteenpäin. Olemme kuvanneet hänen kävelyään kameralle puolen vuoden ajan, jotta pystymme näkemään kehityksen, Miettinen kertoo.

Uusia ystäviä

Onnettomuuden jälkeen osa Nikulan ystävistä on karsiutunut pois, kun taas osa on pysynyt elämässä. Nuorta miestä ei haittaa, että yhteydenpito joihinkin vanhoihin kavereihin on katkennut.

- Se vaan on niin, että rotat lähtevät laivasta, Nikula kiteyttää ja nauraa.

Uusia tuttavuuksia on tullut vanhojen tilalle. Nikula on tutustunut entiseen freestylehiihtäjään Pekka Hyysaloon, 25, joka sai vakavan aivovaurion Ylläksellä vuonna 2010 tapahtuneen hyppyonnettomuuden seurauksena.

Nikula noudattaa samaa kuntoutusmetodia kuin Hyysalo. Kyseessä on intialaisen tohtori Rajul Vasan luoma Vasa Concept -kuntoutusohjelma, jossa ainoat apuvälineet ovat jumppamatto ja kuntopallo.

Atte Nikula on tehnyt paljon töitä saadakseen puhe- ja liikuntakykynsä takaisin. (kuva: Senni Loikala)

Tavoitteena itsenäistyä ja opiskella

Toistaiseksi Nikula asuu vanhempiensa luona. Hän kuitenkin suunnittelee muuttoa omaan kotiin, vaikka tarkkaa aikataulua hänellä ei vielä ole.

- Omaan kotiin muuttaminen on todella tärkeätä. Kuka tahtoisi asua vanhempien luona koko ikänsä?

Kun itsenäistyminen on ajankohtaista, täytyy uudessa kodissa olla hyvät puitteet penkkiurheiluun. Nikula tunnustautuu suureksi Vaasan Sport -jääkiekkoseuran faniksi.

- Urheilumaailmasta nimenomaan Vaasan Sport on minulle tärkeintä. Se on pyhä asia, Nikula summaa.

Nikula tahtoo myös palata koulun penkille lähitulevaisuudessa. Hän saattaa jatkaa merkonomiopintojaan tai lähteä opiskelemaan kokonaan uutta alaa.

- Kouluun palaaminen alkaa olemaan hyvin lähellä. En tiedä, jatkanko vanhoja opintojani vai menenkö opiskelemaan ihan uutta alaa. Minähän voin tehdä ihan mitä vaan.

Haastattelu on tehty helsinkiläisen ravintolan terassilla. Pöytämme ohitse kävelee nuori nainen, joka selaa kävellessään puhelintaan.

- Jos muille ihmisille pitäisi jotakin sanoa, niin sanoisin, että heidän kannattaa olla pirun onnellisia toimintakyvystään. Niin kuin tuokin tyttö, että hän voi vaan kävellä ja lukea puhelintaan samalla – eivät kaikki voi.

3 parasta piirrettä Atessa

Henkilökohtainen avustaja ja ystävä Sami Miettinen nimeää kolme ihailemaansa piirrettä Nikulassa.

Huumorintaju.Se vaan on käsittämätön.

Ennakkoluulottomuus.Lähdimme esimerkiksi Radio Novan haastatteluun empimättä ja lauloimme radiossa.

Periksiantamattomuus.Atte uskoo siihen, mitä hän tekee. Hän on tehnyt täsmällisesti treeniä, ja nyt hän pärjää ilman apuvälineitä ja seisoo omilla jaloillaan.

Katso alta video, jossa Atte kertoo tarinansa.

Lue myös: Pekka Hyysalo: "Vuosi sitten ajattelin, ettei minusta enää tule normaalia persoonaa"

Kilpailut

Uusimmat