Kuva: Fotolia

"Hän piereskelee paljon" Asiat, jotka miehet oppivat vaimostaan vasta naimisiinmenon jälkeen

28.11.2016 20:45 - Emma Ylistalo

Vaikka suhde olisikin kestänyt pitkään, se ei välttämättä todista, että tunnette toisenne läpikotaisin.

Saatat kuvitella tuntevasi kumppanisi täydellisesti ennen kuin menette naimisiin. Women's Health -sivuston keräämät tarinat kuitenkin todistavat, ettei näin aina ole. Toisista ihmisistä tulee entistä avoimempia naimisiinmenon jälken, joten toisinaan osa asioista voi tulla yllätyksenä. Lue alta miesten kertomat tarinat. 

"Tyttöystäväni ja minä asuimme yhdessä ennen kuin hänestä tuli vaimoni. Kun menimme naimisiin, ostimme yhteisen asunnon ja hän oli erittäin tarkka sisustuksesta. Minulla ei ollut hajuakaan, että hän oli sellainen. Kun asuin hänen luonaan ennen yhteistä asuntoamme, kaikki tavarani olivat ainoastaan kaapissa. Myöhemmin sain huutoa siitä, että otin näitä tavaroita esille." -Noah

"Tottakai puhuimme vaimoni kanssa lapsista jo tapailuaikana ja kun olimme kihloissa. Oli tärkeää tietää, että olimme samalla sivulla tässä asiassa, sillä olen aina halunnut lapsia. Se asia, mistä emme koskaan oikeastaan puhuneet ennen naimisiinmenoa, oli ajoitus. Minä halusin lapsia saman tien mentyämme naimisiin ja hän halusi odottaa muutaman vuoden. Lopulta aloimme yrittää parin vuoden jälkeen ja nyt olen iloinen, että otimme aikaa nauttiaksemme vain toisistamme." -David

"Toivon, että olisin tiennyt että vaimoni on aika avoin ruumiintoimintojensa suhteen. Hän esimerkiksi piereskelee paljon ja käy vessassa ovi auki. Tämän siitä saa, kun ei asunut yhdessä ennen naimisiinmenoa." -Zack

"En täysin tajunnut ennen naimisiinmenoamme, kuinka hullu vaimoni perhe on. He eivät olleet niin pahoja edes silloin kun suunnittelimme häitämme. Mutta kun aloin viettää enemmän aikaa heidän kanssaan lomilla, tajusin, että jos kertoisin avoimesti omista uskomuksistani, he vihaisivat minua. Vaimoni tietää tämän ja hänellä on onneksi suureksi osaksi samat mielipiteet kuin minulla." -Dylan

"Kun olet sinkkumies, saattaa rahaa kulua välillä turhiinkin asioihin. Kukaan ei myöskään hauku sinua sen takia. En tajunnut, että vaimoni todella kiinnittää huomiota hölmöön rahankäyttööni, kun perustimme yhteisen tilin. En tajunnut kuinka tarkka hän on rahojen suhteen. Mutta se on loppujen lopuksi hyvä asia - varsinkin nyt kun hän on raskaana. Minun täytyy olla vastuullisempi." -Evan

"Olin aika hermostunut naimisiinmenosta. En tiennyt kuinka asiat muuttuvat. Rakastan vaimoani, mutta en voinut olla miettimättä, että mitä jos juttu ei toimisikaan. Selvisi, että vaimoni oli asiasta yhtä hermostunut kuin minä. Emme tienneet tätä toisistamme kuin vasta häämatkan jälkeen, kun asetuimme arkeen ja puhuimme asiasta. Nauroimme asialle, mutta olisi ollut kiva tietää se etukäteen. Se olisi säästänyt meidät ahdistukselta." -Eli

"Tiesin vaimoni olevan hieman sotkuinen, mutta hän piti asian aisoissa yli vuoden kun asuimme yhdessä ennen naimisiinmenoa. Häiden jälkeen muutimme ja asiat muuttuivat. Hän siivoaa jälkensä, mutta minun täytyy nalkuttaa siitä hänelle. Enkä ole edes kauhean tarkka siivoamisesta. Mutta hän on kuitenkin mahtava, rakastan häntä." -Alex

Lähde: Women's Health

Lue myös: "Olen hetero" - miehet paljastava suurimmat valheet, joita he ovat puolisolleen kertoneet

Kilpailut

Uusimmat