Kuva: Senja Rapila

Jesse, 34: "Rakkaus on yhtä vahvaa, vaikka aina ei olisi perhosia vatsassa"

17.04.2016 10:10 - Senni Loikala

Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Tällä kertaa sydäntään avaa Jesse.

Nuorempana käsitykseni rakkaudesta oli naiivi, tosin hyvälläkin tavalla. Uskoin, että rakkaus voittaa kaiken – ja jos on rakkautta, niin et tarvitse muuta.

Nykyään olen ymmärtänyt sen, että rakkaus on yhtä vahvaa, vaikka joka päivä ei olisi perhosia vatsassa ja pää pyörällä. Sehän juuri on tärkeintä, että pystyt jakamaan arjen toisen ihmisen kanssa. Ennen ajatus arkirakkaudesta ahdistikin minua, että sitten vaan syödään paahtoleipää yhdessä ja siinä se!

Koen rakkauden ystäviä ja perhettä kohtaan yhtä tärkeäksi kuin romanttisen rakkauden. Ystävät merkitsevät minulle kaikkea. Tietoisuus, että voit soittaa heille ihan mihin aikaan tahansa ja he myös auttavat sinua.

Isäni kanssa minulla on todella läheinen suhde. Perhe on aina se, mihin voit palata, olipa tapahtunut mitä tahansa. Jos vain ilmestyisin isäni ovelle ilmoittamatta, ei minun tarvitsisi selittää, miksi olen siellä.

Pääset lukemaan aikaisemmat Rakkaudesta-juttusarjan artikkelit tästä.

Kilpailut

Uusimmat