Jotain särkynyttä, jotain kaunista
Rea Haverinen on Voicen uutistoimittaja ja kolumnisti, joka kirjoittaa ihmissuhteista ja -suhteettomuudesta sekä niiden lieveilmiöistä.
Se iski ensimmäisen kerran ollessani 19-vuotias. Olin juoksulenkillä. Kesken lenkin, aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta, en saanut henkeä. Kaaduin polvilleni ja luulin, että kuolen. Kyyneleet purskahtivat silmistäni. Työnsin käteni lenkkipolun saveen ja mutaan. Kaarruin mutkalle. Huusin. Itkin kovempaa kuin koskaan aiemmin.
En ollut sairas. Sydämeni ei ollut pettää. Ei. Se ymmärsi vihdoin jotain tärkeää. Minun oli erottava.
Makasin maassa pitkään. En vielä tänäkään päivänä ymmärrä, miten on mahdollista, ettei suositulla lenkkipolulla kulkenut ketään ohitseni koko tuona aikana. Se oli hyvä. En joutunut sanomaan kenellekään, että kaikki on hyvin. En joutunut hymyilemään. Sain surra ja sain ymmärtää. Ei ollut paluuta. En teeskentelisi enää - kenellekään.
Kun vihdoin raahauduin kotiin mutaisena ja läpimärkänä, tärisin. Kun soitin avopuolisolleni itkin ja tärisin niin, että hampaani hakkasivat yhteen. Jätettyäni hänet - siinä, puhelimessa - katsoin peiliin.
Näin suuret silmät, poskille ja kaulaa myöten valuneet kyyneleet, hikisinä otsalle paakkuuntuneet hiukset ja mutaisen paidan ja housujen polvet. Näin ihmisen, joka pelkäsi, kenties enemmän kuin koskaan. Mutta samalla näin jotain kaunista: ihmisen, joka oli vihdoin uskaltanut tehdä oikean ratkaisun.
Tuo kerta ei ole viimeinen, jolloin olen joutunut tekemään vaikean päätöksen. Erot eivät ole kauniita. Ne eivät näytä siltä, miltä Beyoncé näyttää kuuluisassa kuvassa istuessaan sängyllä martini-lasi kädessään, tiukan seksikkäässä korsetissa, meikit kauniisti poskille valuneena.
Erot ovat sylkeä, räkää, levinnyttä mascaraa. Ne ovat huutoa, niin eläimellistä, että se tuntuu kuuluvan jostain muualta kuin itsestä. Ne ovat sinä tärisemässä kylpyhuoneessa päätäsi kylmään kaakeliin painaen. Ne ovat sinä metrossa, kyyneleet poskilla valuen, ihmisten kävellessä ohi ja sinun tuntiessa, että olet yksin koko universumissa. Ne ovat sinä rikki, revittynä, vereslihalla, paljaana, auki ja haavoittuvaisena.
Erot eivät ole kauniita, mutta sinä voit vielä olla kaunis ihminen. Joku on joskus sanonut, että jokaisen rumankin arven päälle kasvaa uusi, sileämpi ja pehmeämpi iho. Mikäli erosta selviää, kasvattaa uuden kerroksen. Jos sen onnistuu pitämään pehmeänä, ei ole hävinnyt.
Aikaisemmat Suhteettomuusteoriat pääset lukemaan tästä.
