Kuva: Fotolia

Kamalimmat ensitreffikokemukset saavat kyyneleet valumaan - joko naurusta tai myötätunnosta

21.09.2016 18:45 - Rea Tallgren

Jos deitti ripuloi kylpyhuoneesi lattialle tai pitää luennon ympärileikkauksista, saattaa tunnelma hieman latistua. Muun muassa edellä mainitun kaltaisia kokemuksia monilla on ensitreffeiltä.

Oletko ollut treffeillä, joilla keskustelu ei sujunut? Kenties toinen ei näyttänyt sokkodeiteillä siltä kuin olit ajatellut? Keskustelukumppani saattoi haista tai käyttäytyä oudosti? Kaikki edellä mainituista kokemuksista vaikuttavat pieniltä seuraavien, hyvin epäonnisten ensitreffikokemusten rinnalla, joita Buzzfeedin lukijoilla on ollut. 

Suomensimme käsittämättömimmät alle. 

"Deittini sammui sohvalleni, heräsi myöhemmin ja virtsasi makuuhuoneeni ulkopuolelle. Kun vihdoin sain hänet vessaan, hän ripuloi ympäriinsä."

"Hän vaati minua ensimmäisillä treffeillämme kääntymään hänen uskontoonsa, jotta voisimme tehdä lapsia."

"Mies kertoi, ettei ollut käynyt suihkussa neljään päivään, koska "hänelle tulisi kuitenkin taas uudestaan hiki."

"Mies kertoi ensitöikseen ajelleensa kiveksensä treffiemme takia. Join nopeasti kahvini ja poistuin paikalta."

"Deittini antoi yläfemman raskaana olevalle, tuntemattomalle naiselle ja onnitteli tätä siitä, että tämä "oli saanut munaa."

"Deittini oli niin humalassa tai aineissa, että lähdin kesken treffiemme pois sanomatta mitään. Hän huomasi minun lähteneen noin tuntia myöhemmin ja tekstasi minulle kysyen, missä olin."

"Hän kutsui minut luokseen syömään. Siellä kävi ilmi, että paikalla olivat myös hänen lapsensa ja äitinsä."

"Mies kertoi olevansa heikkona narkkareihin ja pettäneensä entistä vaimoaan vaimon veljen kanssa. Kaikki tämä tuli tietooni treffien ensimmäisten viiden minuutin aikana."

"Deittini kysyi minulta kesken kiihkeän vehtailun, saisiko hän laittaa minulle käsiraudat. Suostuin, ja laitettuaan minut kiinni tuoliin, hän haki toiselta puolelta asuntoa tuntemattoman naisen ja harrasti hänen kanssaan seksiä minun edessäni."

"Mies kertoi minulle olleensa lääkärissä ennen treffejämme, koska hänen anuksensa oli revennyt liian isojen seksilelujen takia."

"Deittini luetteli minulle minuuttikaupalla ympärileikkauksen haittoja ja hyötyjä. En ollut kysynyt aiheesta, hän vain otti sen itse puheeksi."

"Menimme katsomaan stand upia ja mies nauroi jokaiselle vitsille niin hysteerisesti, että koomikko itse osoitti häntä ja totesi, etteivät hänen juttunsa noin hauskoja ole."

Lue myös: 10 kysymystä, jotka kannattaa kysyä ensitreffeillä

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat