Kuva: Fotolia

"Kiire on pakenemista" - Maaret Kallio kertoo, mistä kiireessä on kysymys

19.10.2015 20:15 - Pauliina Jokinen

Ihminen pyrkii kontrolloimaan elämäänsä kiireen avulla.

Kalenteri pursuaa merkintöjä ja kiire kulkee kantapäillä silmien avaamisesta nukkumaanmenoon saakka. Kuulostaako tutulta?

Toisinaan tartutamme kiireen lähimmäisiinkin ja jo lapsilla on kiire päiväkotiin, sitten harrastuksiin ja lopulta hampaidenpesulle. Jotta ehtisi levätä riittäväksi seuraavan päivän menoihin.

- Kiire on ansa, johon lankeamme helposti, psykoterapeutti ja titeokirjailija Maaret Kallio kertoo.

- Bussissa istuessakin voi olla kiire. Koko matkan tuntuu, että on kiire, vaikka bussi ei kulkisikaan sillä tavalla yhtään sen nopeammin, Kallio kuvailee.

Kun päässä takoo jatkuvasti ajatus kiireestä, unohdamme, mitä todella haluamme. Ruokimme kiireen tunteella mieltä ja harhautamme sitä olemaan kohtaamatta vaikeita asioita elämässämme.

- Kiire on pakenemista, Kallio kuvailee.

Kallion mukaan kiireellä voi pahimmillaan estää kohtaamasta muita täysin ja se voi viedä läsnäolon parisuhdeteesta tai estää ottamasta vastaan muiden lempeyttä.

Kiire liittyykin Kallion mukaan nykypäivän ajatukseen, että voimme saada kaiken.

- Näin ei ole. Jostain on luovuttava tai miettiä, mitä voimme elämässämme lykätä tuonnemmaksi. Meidän on vain hyväksyttävä ja opittava elämään rajallisuutemme kanssa. Rajallisuus kuuluu elämään, Kallio kertoo.


Lue myös: Jatkuva kiire? 5 vinkkiä. joiden avulla onnistut nyhjäisemään tyhjästä itsellesi omaa aikaa

Kilpailut

Uusimmat