Kuva: Fotolia

Kuinka monen juominen saa treffikumppanin näyttämään paremmalta? Tutkimus selvitti

27.06.2016 11:15 - Emma Ylistalo

Vaikka juominen saisikin treffikumppanin näyttämään paremmalta, se ei tutkimuksen mukaan lisää omaa viehättävyyttä.

Jokainen on varmasti joskus kuullut sanonnasta, että toisen voi juoda kauniimmaksi. Juominen treffeillä sen takia, että saa treffikumppaninsa näyttämään paremmalta ei välttämättä kuitenkaan ole määritelmä ihannetreffeistä. Slo Down Wines -sivuston tekemän tutkimuksen mukaan kolme drinkkiä on määrä, joka riittää johtamaan harhaan.

Sivusto halusi selvittää, kuinka juominen vaikuttaa rakkauselämään, joten se kysyi 325 mieheltä ja 325 naiselta yksityiskohtia heidän treffeiltään.

Tutkimuksessa he löysivät, että kolmen drinkin jälkeen 60 prosenttia vastaajista sanoi tuntevansa itsensä leikkisämmäksi. Mutta asiassa oli myös kääntöpuoli: 13 prosenttia kertoi, etteivät pystyneet enää saamaan orgasmia juomisen jälkeen.

Vaikka muutama juoma saisikin deittikumppanin näyttämään paremmalta, kaksi kolmasosaa vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että juominen ei saanut heitä tuntemaan omaa oloaan viehättävämmäksi.

Lähde: Women's Health

Lue myös: Nyt on hyvä hetki mennä nukkumaan! 18 merkkiä, että on aika lopettaa baari-ilta ja suunnata kotiin

Kilpailut

Uusimmat