Liiallinen optimismi saattaa pilata avioliiton

11.07.2013 22:45 - Reija Saarinen

Optimistisuus on yleisesti ottaen tavoittelemisen arvoinen ominaisuus. Valitettavasti sillä saattaa kuitenkin olla myös huonoja vaikutuksia, varsinkin parisuhteeseen. 

Optimistisuus on ominaisuus jota moni tavoittelee, sillä optimistisella elämänkatsomuksella on positiivisia vaikutuksia myös fyysiseen ja henkiseen terveyteen. Tästä huolimatta tuore tutkimus on sitä mieltä, että liiallinen positiivisuus saattaa jopa pilata avioliiton. 

Tutkimuksen mukaan optimistisuus saattaa olla syy moniin avioeroihin siitä syystä, että kun odottaa elämässään vain parasta ei ehkä osaa ottaa korjaavia askelia elämässä silloin kun eteen tulee vaikeita asioita. Tutkijoiden mukaan heillä jotka ovat koko ajan erittäin optimistisia, etenkin parisuhteensa suhteen, saattaa olla vaikeuksia selvitä parisuhteen vaikeista asioista.

Vähemmän positiiviset ihmiset harjoittivat enemmän rakentavaa ongelmanratkaisua ja kokivat vähemmän onnellisuuden laskua ensimmäisen aviovuoden aikana. Ne jotka keskittyivät vain optisimisiin, eivät olleet yhtä hyviä rakentavassa ongelmanratkaisussa silloin kun he kokivat ristiriitatilanteita kumppaninsa kanssa. 

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat