Kuva: Fotolia

Maksimoi mahdollisuutesi romanssiin - asiantuntija paljastaa täydellisen paikan ensitreffeille

19.06.2016 18:15 - Emmi Moilanen

Treffit drinkin äärellä on tehokas tapa tutustua uuteen ihmiseen. Tämä tekee myös pettymysten kohtaamisesta helpompaa.

Ensimmäisillä treffeillä hyvän ensivaikutelman tekeminen on tärkeää, ja joskus saattaakin tuntua houkuttelevalta viedä treffikumppani illalliselle hienoon ravintolaan tai vaikkapa seinäkiipeilemään. The Sun uutisoi, että asiantuntijat suosittelevat kuitenkin tavanomaisempaa ajanviettotapaa ensitapaamiselle: tutustumista drinkkien äärellä.

Tutustumisen varhaisessa vaiheessa on kannattavaa investoida treffeihin vain yhden tai kahden juoman verran rahaa, aikaa ja energiaa. Tässä ajassa ehdit näyttää omat hyvät puolesi, sekä ottaa selvää seuralaisesi elämästä ja kiinnostuksenkohteista. Biologian antropologi Helen Fisherin mukaan tämän kaltaiset treffit ovatkin viisain valinta ensitapaamisella.

- Olet luultavasti sosiaalisempi, puheliaampi sekä enemmän oma itsesi, hän toteaa.

Helpompi kohdata myös pettymyksiä

Vaikka parilla drinkillä on treffijännitystä helpottava vaikutus, ne toimivat myös mahdollisten pettymyksen tunteiden lieventäjänä, joita saatat kohdata vähemmän onnistuneiden ensitreffien jälkeen.

Lyhyemmillä sekä vähemmän rahaa vievillä treffeillä et yritä myöskään tehdä liiallista vaikutusta seuralaiseesi. Tällöin treffikumppani todennäköisemmin alkaa miettiä sinua potentiaalisena seurustelukumppaninaan.

Jos välillenne ei kuitenkaan synny kipinää, on drinkkien äärellä myös helpompi sanoa "kiitos ja näkemiin" sekä poistua paikalta, kuin alku- ja pääruuan välissä hienossa ravintolassa.

- Ensimmäisten treffien pitäisi todella olla vain juoma tai kaksi, eikä niihin pitäisi panostaa liikaa rahaa tai aikaa, Fisher toteaa.

Lähde: The Sun

Lue myös: 10 keinoa, joilla varmistat itsellesi ne toisetkin treffit

Kilpailut

Uusimmat