Miehet huomio: 5 asiaa, joilla takuulla hurmaat naisen

05.05.2014 19:15 - Heli Thoren

Pienet asiat ovat suuria asioita - myös naisten mielestä.

Pienissä teoissa piilee hurmaamisen salaisuus. Kaikkein tärkeintä kanssakäymisessä on aitous. Kun teet asiat aidosti sydämestäsi, teet takuulla vaikutuksen. Muutamalla teolla pääset hyvään alkuun hurmaamisessa. Teot toimivat niin pitkässä kuin tuoreessakin suhteessa:

1. Ihanat tekstiviestit

Yksikin lause riittää. Lähetä se yllättävällä hetkellä. Kerro, kuinka suloiselta nainen näytti, miten ihana hänen peppunsa on tai miten et voi lakata ajattelemasta häntä.

2. Kukat

Kuulostaa kliseeltä, mutta kukkakimppu toimii. Kaikkein parhaimpia ovat yllättävät kimput aivan tavallisena päivänä. Korttiin voi vaikka kirjoittaa: halusin vain muistuttaa, miten ihana olet.

3. Tuoksu hyvältä

Hyvä tuoksu on asia, jonka miehestä huomaa usein ensimmäisenä. Sillä voi tehdä vaikutuksen, on tuttavuus sitten uusi tai tuttu. Muista kuitenkin, että tuoksujenkin suhteen liika on liikaa.

4. Kuuntele ja kiinnostu

Kuuntelemalla voit tehdä vaikutuksen myös naisiin. Ole aidosti kiinnostunut naisen asioista ja kuuntele, mitä hän vastaa. Tällä teet takuulla vaikutuksen. Muista, että todellinen kuunteleminen ja kiinnostuksen esittäminen ovat kaksi eri asiaa.

5. Huomaavaisuus

Kohteliaisuudella ja huomaavaisuudella pääset pitkälle. Jälleen kyse on pienistä teoista. Avaa ovi, tarjoa juotavaa, kysy, mitä naiselle kuuluu. Kohteliaat teot kumpuavat usein läsnäolosta. Kun olet oikeasti naiselle läsnä ja mietit, miten voisit tehdä hänet onnelliseksi, onnistut parhaiten. Myös kohteliaisuudessa ja huomaavaisuudessa.


5 asiaa, jotka parisuhdeterapeutti paljastaa avioliitosta. Lue lisää täällä.

Kilpailut

Uusimmat