Mies, paranna erektiotasi - se on helpompaa kuin uskotkaan!

12.09.2013 14:45 - Katariina Näreaho

Mikä onkaan paras keino parantaa erektiota? Men's Health -lehden mukaan siihen vaaditaan hieman aktivoitumista, hikeä ja aikaa vähintään kolme tuntia viikossa.

Kolme tuntia liikuntaa viikossa, se on kaikki mitä miehet tarvitsevat parantaakseen erektiotaan.

Miesten seksuaalista terveyttä seurannut tutkimus laittoi ryhmän miehiä kuntokuurille. Ylipainoiset miehet jaettiin puoliksi: toisten liikuntaohjelma sisälsi 1,5 - 2,5 tuntia urheilua viikossa ja toisten tuli liikkua 3 - 5 tuntia viikossa.

Puolen vuoden koeajan jälkeen miesten terveydellinen tila mitattiin ja tulokset olivat selvät: kumpikin ryhmä oli pudottanut painoaan, nostanut testosteronitasojaan sekä parantanut erektiokykyään. Enemmän urheilevilla hyödyt näkyivät selvemmin.

Tutkijoiden mukaan erektio-ongelmien kanssa painivien miesten olisikin hyvä liikkua vähintään kolme tuntia viikossa. Lähtöpainon pudottaminen 3 - 6 prosentilla voi jo riittää - tärkeintä on syödä terveellisesti ja liikkua usein.

Mitä vähemmän kiloja ja rasvaa kehossa on, sitä parempi verenkiertokin on. Tämä vaikuttaa luonnollisesti myös peniksen verenkiertoon ja erektioon.

Lähde: Men's Health

Kilpailut

Uusimmat