Kuva: Fotolia

Miksi kolmekymppiset naiset jättävät työpaikkansa? Tutkimus selvitti todellisen syyn

22.03.2016 20:15 - Pauliina Jokinen

Pomot eivät tiedä työpaikan vaihtamisen syytä.

Oletko harkinnut lähtöä työpaikaltasi? Pyöriikö kolmekymmentä ikävuotta mittarissasi? Kyseessä saattaa olla tasavuosista aiheutunut kriisi tai haave toisenlaisesta elämästä, mutta sitäkin todennäköisemmin raha.

Tuoreen ICEDR-tutkimuksen mukaan kolmekymppiset naiset ovat valmiita vaihtamaan työpaikkaansa hyvinkin herkästi. Välttämättä kyseessä ei kuitenkaan ole haave perheen perustamisesta tai tylsän työn jättäminen.

Tutkimuksen mukaan kolmekymppiset naiset vaihtavat usein työpaikkaa samasta syystä kuin miehetkin: he haluavat enemmän palkkaa. Tutkimuksen mukaan pomot eivät usein tiedosta asiaa, vaan luulevat lähdön syynä olevan juurikin perheen perustaminen tai toive kevyemmästä työstä.

Raha ei kuitenkaan ole ainoa syy työpaikan vaihtoon. Sekä miehet että naiset kertoiva vaihtavansa työpaikkaansa myös, jos he kokevat, ettei työ enää kehitä heitä ja uuden oppiminen on pysähtynyt.

Lue myös: Tutkija lataa: Yksi ilme on varma parisuhteen tuho - eron pystyy ennustamaan

Lähde: Woman's Health

Kilpailut

Uusimmat