Mitä ihmiset tekevät jäädessään yksin kotiin? "Miehet masturboivat, naiset tanssivat"

03.06.2015 10:15 - Reija Saarinen

Naiset ja miehet ovat monella tapaa erilaisia. Sen vuoksi myös yksin kotona ollessaan he saattavat touhuta täysin erilaisia juttuja.

Jokainen parisuhteessa oleva tietää, että toisinaan yksin ollessaan tulee touhuttua niitä "omia juttuja" eli asioita, joita ei välttämättä tee silloin kun oma rakas on kotona.

Women´s Health -lehti päätti selvittää miten naisten ja miesten aktiviteetit eroavat toisistaan ja kyselyn mukaan eroja on yllättävänkin paljon. Miehet muun muassa stalkkaavat sosiaalisesta mediasta entistä heilaansa tai masturboivat, paljon. Eräs kertoi myös laulavansa kappaleita kovaan ääneen.

Naiset sen sijaan nauttivat terveellisestä ruoasta, etsivät YouTubesta tanssivideoita tai kokeilevat jotain muuta ihmeellistä.

Mitä muuta kotona tehdään ja mitä oman kumppanin ei haluttaisi tekevän, ainakaan niin että itse näkee? Sen voit katsoa videolta.


Lue myös: "Minä ihailen sinua, sinä teet minut onnelliseksi" - lauseet, joita toimiva parisuhde tarvitsee

Kilpailut

Uusimmat