Kuva: Fotolia

Miten toivut erosta? Neljällä askeleella pääset eteenpäin

01.07.2016 10:15 - Tiina Svensk

Suhteen päätyttyä irtipäästäminen voi olla yllättävän vaikeaa ja kivuliasta - oli kyse sitten pitkästä tai lyhyestä suhteesta.

Kun suhde päättyy, voi yhteisiin hyviin muistoihin takertua liiankin lujaa - etenkin, jos eroaminen ei ollut yhteinen päätös. Erolle täytyy antaa aikaa, mutta samalla on hyvä muistaa, että eteenpäin on mentävä. Mind Body Green -sivuston mukaan irtipäästäminen ja erosta toipuminen onnistuu varmasti jokaiselta:

Anna muistoille tilaa

Vaikka haluaisitkin unohtaa kaiken yhteisen, mitä olette käyneet läpi, se ei kannata. Anna itsellesi aikaa muistella yhteisiä hyviä hetkiänne, sillä vain siten voit tehdä rauhan muistojesi kanssa. Mitä kauemmas yrität muistosi puskea, sitä enemmän ne varmasti tulevaisuudessa satuttavat.

Muistoja kannattaa kuitenkin käsitellä tietoisesti - silloin ne eivät ota sinusta valtaa, vaan sinä kykenet käsittelemään niitä. Muista myös, ettet voi käyttää koko päivää menneisyydessä vellomiseen. On eri asia antaa toipumiselle aikaa kuin käyttää kaikkea vapaa-aikaansa murehtimiseen.

Kirjoita

Kirjoita ylös mitä ikinä haluatkaan. Kirjoita tunteistasi - olivatpa ne millaisia tahansa - tai muistoistasi paperille. Kun saat ajatukset paperille, ne ovat vapauttavat tilaa mielestäsi. Muista myös, että saat kirjoittaa mitä ikinä haluatkaan. Itsensä ilmaisu vapaasti voi olla haastavaa, mutta se on kannattavaa.

Kirjoita myös kaikesta, mitä olet eron aikana oppinut ja miten olet kasvanut tai muuttunut suhteen aikana. Saatat oivaltaa, kuinka paljon hyviä asioita oletkaan kerännyt yhteisten hetkienne aikana.

Pysy realistisena

Joskus eroa käsitellessä saatat keskittyä vain hyviin asioihin ja luoda entisestä kumppanista liiankin täydellisen kuvan. Silloin kannattaa muistaa, että erolle on aina syy. Ette todennäköisesti olleet niin onnellisia suhteen loppuaikoina, mitä aluksi olitte. Pysy realistisena ja muista, että entisen kumppanin tekoja kannattaa myös pyrkiä katsomaan objektiivisesti.

Katse tulevaisuuteen

Muista, että omaa entistä kumppaniaan tulee kuitenkin kunnioittaa - hän oli ennen merkittävä osa elämääsi. Kunnioittaminen voi jäädä aina osaksi elämääsi, vaikka kääntäisitkin katseen lopulta tulevaisuuteen.

Kun kykenet elämään hetkessä, etkä anna muistojen enää painaa mieltäsi, voit alkaa suunnitella myös tulevaa. Sinun ei tarvitse ajatella vielä mahdollista uutta suhdetta - paitsi jos niin haluat. Voit kuitenkin nauttia myös elämästäsi täysin rinnoin, kun ajattelet, mitä kaikkea voitkaan vielä saavuttaa.

Lue myös: Onnellisen parisuhteen salaisuus löytyi: "Tyytyminen" saattaa tuoda paremman tuloksen

Lähde: Mind Body Green

Kilpailut

Uusimmat