Mitkä piirteet tekevät naisesta seksikkään? Miehet kertovat

28.09.2015 21:15 - Reija Saarinen

Seksikkyys on esimerkiksi sitä, että ottaa huomioon muut ihmiset.

Seksikyys on asia, jota on vaikea selittää. Se ei ole vain tiettyjä tekoja ja piirteitä. Siitä huolimatta on olemassa muutamia sellaisia asioita, joita miehet pitävät seksikkäinä. Alla niistä muutamia.

1.Ystävällisyys muita ihmisiä kohtaan

Pienet ystävällisyydestä kertovat teot ovat miesten mielestä suunnattoman seksikkäitä. Niiden ei tarvitse olla suuria, sillä listalle pääsivät muun muassa ajoissa paikalle saapuminen sekä toisen tunteiden huomioon ottaminen tekevät miehiin vaikutuksen.

2. Aloitteen tekeminen

Miehistä on suunnattoman seksikästä, jos nainen tekee aloitteen eikä odota miehen ensimmäistä liikettä. Se antaa mielikuvan siitä, että nainen todella tietää mitä haluaa. Tämä pätee siis sekä aktiivisuuteen palaverissa omien mielipiteiden esille tuomiseen kuin myös makuukammarin puolella.

3. Positiivisuus

Positiivinen elämänasenne ja hymyilevä suu tekevät naisesta miesten mukaan seksikkään. Siksi ystävällisyys ja avoin mieli uusien ihmisten kanssa kannattaa.

4. Rehellisyys

Rehellisyys on tärkeää monestakin syystä. Ensinnäkin se kertoo siitä, että naisella on mielipiteitä, joita hän ei pelkää kertoa. Sen lisäksi se tuntuu lisäävän myös ulkoista vetovoimaa.

5. Mielenkiinnonkohteet

Kun naisella on omia mielenkiinnonkohteita ja intohimoja, on se miehen mielestä suunnattoman seksikästä. Ole siis rohkeasti oma itsesi.

6. Oma-aika

On tärkeää, että nainen ottaa myös omaa aikaa. Se tekee naisesta myös miehen silmissä seksikkään, sillä se kertoo hänelle siitä, että naisella on oma elämä.

Lue myös: Suhteessa seksi on parempaa - 10 syytä

Lähde: Shape

Kilpailut

Uusimmat