Nainen antoi Tinderinsä isänsä käyttöön viideksi viikoksi - oppi tärkeän asian

04.09.2015 21:15 - Emma Ylistalo

Brittinainen antoi isällensä luvan käyttää hänen Tinderiään ja auttaa löytämään elämänsä miehen.

Brittinaisen vanhemmat ovat olleet yhdessä niin pitkään, että nainen koki, että hänen isänsä voisi olla hyvä apu kestävän suhteen löytämiseen. Niinpä hän opetti isälleen, kuinka Tinderiä käytetään, ja pian isä jo katseli sieltä miesten kuvia ja valitsi tyttärelleen sopivia miehiä.

"Oli kiinnostavaa, että hän ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota miehen ikään tai siihen, mitä he kertoivat itsestään. Hän valitsee miehet puhtaasti profiilikuvan perusteella ja sen, kuinka lähellä he asuvat minua." 

Kiltit silmät vetosivat

Isän mielestä tärkeää olivat kiltit silmät, mutta tuuheasta parrasta hän ei pitänyt. Kun ensimmäinen "match" löytyi, hänen isänsä laittoi turhan jutustelun sijasta suoran viestin "haluatko lähteä huomenna päivälliselle?" Viisi minuuttia myöhemmin treffit oli sovittu.

Kun nainen saapui paikalle ja näki treffikumppaninsa, hän mietti, että hänen isänsä on tehnyt hyvän valinnan. Ilta sujuu mukavasti ja nainen huomaa treffikumppaninsa olevan kiltti ja karismaattinen. Illan jälkeen keskustelua jatketaan viestein, mutta miehen matkan takia juttu lopulta hiipui.

Seuraavilla treffeillä suoraa puhetta

Tinderissä oli onneksi jäljellä muitakin isän valitsemia "matcheja". Eräs mies ei ollut molemminpuolisesta kiinnostuksesta huolimatta laittanut naiselle mitään viestiä, joten hän pyysi taas isältään apua. Isä käytti samaa taktiikkaa kuin aikaisemmin, eli meni suoraan asiaan. Se toimi ja pian oli taas uudet treffit sovittu.

Treffeillä mies kehui naisen suoraa puhetta ja nainen myönsi, että hänen isänsä on viestittelynsä takana.

"Eli jos tämä ei toimi, voin aina soittaa isällesi" treffikumppani vitsaili ja otti tiedon hyvin vastaan. Illallisen jälkeen bussiin hypättyään nainen sai heti kiitosviestin mieheltä mukavasta illasta. Samalla sovittiin uudet treffit ja nainen kiitteli mielessään isäänsä.

Kysy suoraan

Viisi viikkoa ja 23 "matchia" ja kaksia treffejä myöhemmin, nainen on oppinut isältään yhden tärkeän asian. Rakkautta etsiessä kannattaa olla suora. Sen sijaan, että käyttää vuosia miettien viestien piilomerkityksiä, voikin vain kysyä suoraan. Kuinka vapauttavaa!


Lue myös: Mies pyysi entistä tyttöystäväänsä kirjoittamaan esittelyn Tinderiin - katso hulvaton lopputulos

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat