Naisen blogikirjoitus koskettaa: "14 asiaa joista tiedän, että mieheni rakastaa minua"

23.02.2015 18:45 - Heli Thoren

Amerikan Michiganista kotoisin oleva nainen kertoo liikuttavia asioita pitkästä avioliitostaan.  

Amerikkalaisen Brooke Romneyn blogikirjoitus leviää kauniin sanomansa ansiosta. Nainen kertoo 14 vuotta kestäneestä liitostaan ja siitä, miten hänen miehensä yhä uudelleen osoittaa rakastavansa. Naisen mukaan mies vaalii liittoa ja pitkälti hänen kauniiden tekojensa ansiosta rakkaus kukoistaa edelleen:

1. Hän on nöyrä

Mieheni kysyy säännöllisesti, miten hän on pärjännyt isänä ja aviomiehenä. Hän ei vain kysy, vaan haluaa todella kuulla vastaukseni. Keskustelemme rehellisesti, mitä voisimme tehdä paremmin.

2. Hän ei tarraudu pikkuseikkoihin

Mieheni rakastaa siisteyttä ja organisointia, mutta minä en. Hänen autonsa näyttää kuin vuokra-autolta siisteytensä ansiosta, minun on kuin räjähdyksen jäljiltä. Kun kysyin häneltä, miten en tee häntä sotkuisuudellani hulluksi, hän vastasi: Päätin jo kauan sitten, etten anna pienten asioiden häiritä.

3. Hän todella haluaa viettää aikaa kanssani

Mieheni priorisoi asioita elämässään ja pitää tärkeänä, että vietämme aikaa yhdessä. Emme välttämättä tee mitään ennalta suunniteltuja asioita, mutta hän jättää myös mielellään lapset hoitajalle ja lähtee ulos kanssani. Säännöllisesti teemme pieniä tunnin treffejä, jotka mieheni suunnittelee. Ne antavat paljon. Samalla hän osoittaa, että olen hänelle tärkeä ja olen tunteesta hyvin kiitollinen.

4. Hän huomioi minut

Nainen rakastaa huomiota ja kohteliaisuuksia, aidosti annettuina. Hän sanoo minulle usein kauniita asioita ja samalla itsetuntoni vahvistuu.

5. Hän sanoo: Anteeksi

Emme riitele paljon, mutta kun niin teemme, hän pyytää aina ensin anteeksi. En ole ylpeä siitä, mutta niin se on. Joskus hän ei ole edes riitaan lainkaan syypää, mutta silti hän on pahoillaan, että riitelemme. Sitten puhumme asioista, sillä elämä on liian lyhyt vihan pitämiseen.

6. Hän ei pidä kirjaa palveluksistaan

Pidin itse kirjaa tekemistäni asioista - etenkin, kun meillä oli pieniä lapsia. Kerroin aina, kun oli mielestäni mieheni vuoro tehdä asioita. Mutta hän ei koskaan tee niin. Hän nousee lasten kanssa aamuisin, jos olen väsynyt, eikä vaadi osakseen samaa kohtelua. Yritän itsekin parhaani, etten enää pidä kirjaa teoistani.

7. Hän vie minut maailmaan

Lähdemme ainakin kerran vuodessa yhdessä matkalle. Se on ihana tapa muistella, miksi alun alkaen rakastuimme toisiimme. Toisinaan olemme yhden yön reissussa, joskus jopa koko viikon. Paikalla ei edes ole väliä, mutta matka tekee ihmeitä liitollemme.

8. Hän arvostaa, sitä mitä teen

Hän arvostaa sydämensä pohjasta sitä, että olen ollut kotona lasten kanssa tai jos olen tehnyt meille ruokaa. En tunne koskaan tehneeni turhaa työtä, vaan hän aina huomioi minut.

9. Hän pitää aina puoliani

Voin luottaa häneen aina. Hän pitää aina puoliani, oli tilanne mikä tahansa.

10. Hän kohtelee minua kuin leidiä

Hän pitää ovia, kantaa painavat kassit, ja kohtelee minua aina kunnioittavasti. Hän auttaa minua tehdessäni kotitöitä, käy kaupassa, kun pyydän ja on tukenani ja apunani kaikin tavoin.

11. Hän puhuu tunteistaan

Hän kertoo, mitä tuntee ja ajattelee. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta merkitsee meille hyvin paljon. Hän puhuu niin vaikeista kuin keveistä tunteistaan. Se tekee meistä läheisempiä.

12. Hän on rehellinen

Luottamus perustuu siihen, että hän on aina rehellinen. Kaikesta - työstään ja omista ajatuksistaan. Hän kohtelee minua kuin kumppania, jolle voin kertoa kaiken.

13. Hän uhrautuu puolestani

Hän viettää aikaa lasten kanssa, kun olen väsynyt ja haluaa, että voin hyvin.

14. Hän tekee avioliitosta hauskaa

Vaikka joskus ajatellaan, että liitot ovat rankkoja ja vaativat paljon vaivaa, niin ei todella ole. Hän ei ole täydellinen, mutta tekee elämästäni hauskaa. Hän saa minutkin haluamaan olemaan hänelle rakastavampi ja hauskempi puoliso. Ajattelemme, että hyvä liitto on lahja meille molemmille.


Lue lisää: Mistä tiedät, että kyseessä on tosirakkaus?


Lähde: Familyshare

Kilpailut

Uusimmat