Kuva: Fotolia

Oletko kaukosuhteessa? Kokeile niksiä, joka tekee hommasta hiukan helpompaa

13.01.2016 07:45 - Reija Saarinen

Kaukosuhde ei aina ole helppo, mutta onneksi aina voi tehdä jotain, minkä avulla rakkaus kukoistaa välimatkasta huolimatta.

On selvää, että kaukosuhde vaatii erilaista työtä kuin sellainen, jossa pariskunnan osapuolet ovat lähellä toisiaan. Kun ei nähdä usein, esimerkiksi mustasukkaisuus nostaa helpommin päätään. Sen lisäksi kaipaus on kova.

Onneksi jokainen voi kuitenkin tehdä jotain oman suhteensa eteen. Yhden erittäin nokkelan keinon keksi eräs amerikkalaisnainen, joka päätti antaa kumppanilleen uskomattoman lahjan. Lahjan, joka varmasti tekee kaukosuhteesta helpompaa.

Nainen oli ostanut matkalaukun. Tuon laukun hän täytti erilaisilla pienillä paketeilla. Jokaisen paketin päälle hän kirjoitti jonkin tunteen tai tilanteen. Hän esimerkiksi toivoi, että eräs paketeista avataan silloin, kun puoliso on sängyssä ja haluaa tuntea siellä rakkaansa tuoksun. Eräs paketti sen sijaan oli tarkoitettu hetkeen, jolloin kumppani kaipaa nostalgiaa.

Ei liene yllättävää, että lahjan saaja oli itse asiasta suunnattoman iloinen. Juuri siksi tästä voikin jokainen kaukosuhteessa oleva ottaa mallia halutessaan.

Katso kuva lahjasta täältä.

Lue myös: Lauseet, joita kaukosuhteessa elävä ei halua kuulla

Lähde: Self

Kilpailut

Uusimmat