Onko eroaminen ainoa oikea ratkaisu? Kysy itseltäsi yksi kysymys, niin tiedät

15.08.2014 09:15 - Heli Thoren

Mistä tietää, että on tehnyt kaikkensa suhteessa, jos ero kummittelee jo mielessä? Hahmottele omia tunteitasi rauhassa, seksuaalineuvoja kannustaa.

Moni sanoo, että eroamisessa vaikeinta on lopullisen päätöksen tekeminen. Mistä tietää, että on tehnyt kaikkensa? Seksuaalineuvoja ja logoterapeutti Elina Tanskanen antaa suhteessa eläville muutamia auttavia ajatuksia, joiden avulla voi hahmottaa omaa tilannettaan.

Kun tilanne on selkeästi huono - suhteessa on vaikkapa väkivaltaa - ei eroamista tarvitse välttämättä niin ankarasti arpoa. Vaikeammat ovat tilanteet, joissa on etäännytty toisesta, eikä suhde tunnu enää hyvältä.

- Arkea täytyy suhteessa kuin suhteessa pystyä sietämään. Jos olo on kuitenkin ollut jo pidemmän aikaa huono, eikä suhde parane yrityksistä huolimatta, voi tilanne olla peruuttamaton, Tanskanen miettii.

Jos pohdit edelleen, että kannattaako sittenkään erota - lasten tai muiden syiden takia - Tanskanen kehottaa kysymään itseltään seuraavan kysymyksen:

- Mitä ajattelisin, jos kumppanini ajattelisi minusta näin? Ajattelisinko, että kumppanini kannattaa erota, jos hän tuntisi minua kohtaan samalla tavoin kuin tunnen häntä kohtaan? Tanskanen haastaa miettimään.

Kun ottaa omaan erotilanteeseen etäisyyttä auttavien kysymyste avulla, voi ratkaisu hahmottua helpommin.


Lue lisää Tanskasen ajatuksista Hyvän mielen reseptejä -kirjasta, Paasilinna

Kilpailut

Uusimmat