Kuva: Fotolia

Onko rakkautenne luotu kestämään? Merkit, jotka kertovat onnellisesta suhteesta

05.07.2016 13:15 - Reija Saarinen

Hyvä suhde koostuu monenlaisista osatekijöistä.

Onnellisessa ja kestävässä suhteessa tehdään töitä yhteisen onnen eteen. Sen lisäksi pidetään huoli siitä, ettei toista mollata tai satuteta. Mutta mitä kaikkea muuta löytyy suhteesta, joka on luotu kestämään?

Lovepanky on koonnut sivuille muutamia merkkejä, jotka kielivät vahvasta suhteesta. Jos siis näitä löytyy omasta liitostasi, olet onnekas.

1. Olette aina rehellisiä toisillenne. Tämä siis pätee asiaan kuin asiaan.

2. Olette kokeneet yhdessä myös myrskyjä, mutta olette osanneet selvittää asiat.

3. Teillä molemmilla on samanlaiset haaveet ja toiveet tulevaisuuden suhteen.

4. Pelaatte yhteen ja olette toistenne tukena aina. Niin hyvinä kuin pahoinakin hetkinä.

5. Olette toisillenne lojaaleja ja puolustatte toisianne, jos toinen joutuu esimerkiksi ikävien puheiden kohteeksi.

6. Kunnioitatte toisianne ja annatte toisillenne myös tilaa ja omaa aikaa.

7. Osaatte kommunikoida asiasta kuin asiasta.

8. Pidätte huolta siitä, että liekki pysyy yllä. Järjestätte treffi-iltoja ja muuta sellaista, joiden avulla voitte pitää suhteestanne huolta.

9. Seksielämänne on myös hyvällä mallilla.

10. Jaatte samanlaisen arvomaailman.

Lue myös: Onko hän elämäsi rakkaus? Ominaisuudet, joista tiedät

Lähde: Lovepanky

Kilpailut

Uusimmat