Kuva: Fotolia

Pyörivätkö parisuhderiitasi jatkuvasti samojen teemojen ympärillä? Syy saattaa yllättää

11.10.2016 15:15 - Elisa Jalasjoki

Riidan aihe ei välttämättä kerro lainkaan todellista syytä siihen.

Pitkälle parisuhteelle on tyypillistä ajan myötä myös riitelyn lisääntyminen. Tutkijat kehottavat kuitenkin kiinnittämään erityistä huomiota niiden aiheisiin. On nimittäin mahdollista, että olette käyneet saman riidan läpi jo aiemmin. 

- Parisuhde on paikka rutiineille ja siksi vanhat asiat nousevat monesti uudestaan esiin, selittää kliinisen psykologian tutkija Ramani Durvasula. 

Riitojen aiheet kumpuavat usein syvemmältä kuin käsitämme ja ne ilmenevät monin eri tavoin. Saatat riidellä puolisosi kanssa viikonlopun menoista tai siitä, että tämä unohti lähettää sinulle tekstiviestin, mutta pohjimmiltaan riidan aihe kumpuaa samasta teemasta: mustasukkaisuudesta.

Pinnan alla syvempiä syitä 

Jatkuva samoista aiheista kinastelu kielii siitä, että konfliktille on pinnan alla olla syvempiä syitä. Näitä voivat esimerkiksi olla luottamuspula tai selvittämätön tilanne menneisyydestä. 

- Riidat vaikuttavat suhteen jatkuvaan toimintaan sekä luovat jatkuvaa epävarmuutta, Dursula selittää. 

Ydinsyytä riitelyyn ei aina ole helppoa edes huomata itse. Tutkijat toteavat kuitenkin, että jos syytä ei koskaan tiedosta ja hyväksy, sekä korjaa juuriaan myöten, tulee jatkossakin suhde pyörimään riitojen ympärillä. 

Selvittäkää rauhassa

Tilanteen voi ratkaista keskustelemalla rauhassa. Kun huomaat ajatuksiesi pyörivän tutun teeman ympärillä, ota askel taaksepäin ja mieti ennen kuin aloitat. 

Puhu. Älä valita, kerro rauhassa mitä haluaisit tehdä. Jos koet että kumppanisi ei vietä aikaa tarpeeksi kanssasi, kerro se. Jotta asiat voi korjata, molempien on ymmärrettävä ongelmat. 

Kun ymmärrätte tämän ja työstätte asiaa rauhassa, huomaatte, kuinka vähän lopulta enää tappelette. 

Lähde: Glamour

Lue myös: Parisuhdeneuvoja ei tarvitse noudattaa orjallisesti - katso yleisimmät harhaluulot

Kilpailut

Uusimmat