Sulata treffiseurasi sydän yksinkertaisella eleellä - synnyttää todistetusti yhteyden

29.05.2015 14:15 - Senni Loikala

Ensitreffeillä saattaa jännittää, mutta siitä huolimatta tilanne kannattaa pitää rentona. Tällöin on helpompi toteuttaa keinoa, joka auttaa luomaan yhteyden uusien ihmisten kanssa.

Hymy on tie toisen sydämeen. Tämän todistaa tuore amerikkalainen tutkimus, jossa selvitettiin positiivisten tunteiden merkitystä uusien ihmissuhteiden luomisessa. Jos onnistut olemaan aidosti iloinen uusien tuttavuuksien seurassa, syntyy välillenne syvempi yhteys, kuin jos olisit siipi maassa.

Feikata ei kuitenkaan saa, vaan hymyn tulee olla aito. Tällöin sitä ei luonnollisesti tarvitse edes miettiä, mutta tutkijat ovat kuitenkin eritelleet sydämen sulattavan hymyn tunnusmerkkejä.

Hymy kiipeää silmien ja poskien ympärille

Aidossa hymyssä kaksi kasvojen lihasta silmien ja poskien ympärillä aktivoituvat samaan aikaan. Sen on huomattu olevan luotettava merkki yhteydestä ihmisten välillä ja osoittavan halukkuutta yhteistyöhön toisen kanssa. Samalla aito hymy vahvistaa sosiaalisia suhteita ja auttaa huomattavasti uusien ihmissuhteiden luomisessa.

- Ihmiset eläytyvät suuresti toisten myönteisiin tunteisiin ja he voivat eläytyä niihin paremmin kuin ikäviin tunteisiin, tutkija Belinda Campos sanoo.

Miten tutkimus toteutettiin

Tutkimuksessa tehtiin sosiaalisia kokeita. Ensimmäisessä kokeessa treffailuasteella olevia pareja kiusattiin ja heidän täytyi puhua menneistä parisuhteistaan.

Toisessa kokeessa heistä houkuteltiin esiin myönteisiä tunteita, mikä auttoi muodostamaan siteen uusien ihmisten välille.

Lisäksi noin 90 naista pistettiin katsomaan kuusi tunnepitoista videota joko kämppäkaverinsa tai vieraan ihmisen kanssa. Jos filmit synnyttivät myönteisiä tunteita, tunsivat ihmiset olonsa läheisemmäksi tuntemattoman ihmisen kanssa.

Näin ollen keino sulattaa treffiseuran sydän on nauttia olostaan ja hymyillä aidosti!

Haluisitko kokeilla jotakin erilaista ensitreffeillä? Pääset lukemaan vinkit täältä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat