Surullinen ja lihava vanhapiika?

01.06.2013 12:15 - Rea Tallgren

Voicen uutistoimittaja Rea on city-sinkku ja oman aikansa Bridget Jones, jolle sattuu ja tapahtuu.

Ystäväni ja minä perustimme yliopistossa opiskellessamme kerhon. Kerhon yhteistä ajanvietettä oli miesten haukkuminen ja sen vakuuttelu, ettei kukaan meistä tarvitsisi tai haluaisi rinnalleen ketään. Toinen äärilaita, joita keskustelumme sivusi, oli se tuolloin faktalta tuntuva asia, ettei kukaan meistä miestä saisi, vaikka haluaisikin.

Miehet olivat samalla todellisia murheenkryynejä, joista ei ollut kuin haittaa, ja myös se tavoittelemisen arvoinen asia, joka tekisi elämästä kokonaista. Olimme nuoria ja epävarmoja. Pilalle menneet treffit saattoivat pilata päivän lisäksi kuukauden tai viikonkin.

Kieli poskella perustettu kerhomme kantoi nimeä SFSC eli Sad, Fat Spinsters' Club. Surullisten ja lihavien vanhapiikojen kokouksissa ei syljetty lasiin. Maailmaa parannettiin aamuyön tunneilla asti. Ystävää tsempattiin, samalla kun itseä mollattiin - joskus leikkimielisesti, joskus tosissaan.

Opiskeluajoista on jo muutama vuosi. En ollut ajatellut kerhoamme aikoihin, kunnes yksi päivä päädyin lukemaan Facebookista vanhaa kirjeenvaihtoamme kerhon tiimoilta. Sovittiin seuraavaa kokousta, ehdotettiin keskusteluaiheita ja sovittiin kuka ostaisi mitkäkin nyyttärikamat.

Viestit toivat hymyn huulilleni. Kaikki meistä olivat varmoja, ettei rakkaus ollut tarkoitettu meille. Minä vannoin tekeväni uraa ja keskittyväni omaan itseeni - turha toivoakaan muuta. Samaa sanoivat ystäväni.

Ystävistäni kaksi ei enää ole surullisia (lihavia emme tainneet koskaan ollakaan) vanhapiikoja. Toinen kihlautui elämänsä rakkauden kanssa muutama vuosi sitten. Toinen kiitää uraputkessa Lontoossa, rinnallaan hauska ja sydämellinen brittiläinen kiharapää.

Minä olen ainoa, joka kerhostamme on jäljellä. Vaikka haluankin pitää kerhomme hengissä, olen päättänyt ainoana jäsenenä vaihtaa sen nimen nykymielentilaani ja uuteen itseluottamukseeni sopivammaksi. 

Saanko siis esitellä:

Ylpeiden ja onnellisten sinkkunaisten klubin puheenjohtaja, Rea Haverinen.

Kilpailut

Uusimmat