Suutelututkimus paljastaa: Eurooppalaiset ovat vasta kolmanneksi kovimpia pussailemaan!

31.08.2015 18:45 - Senni Loikala

Kansainvälinen tutkimus selvitti, miten eri kulttuureissa suhtaudutaan romanttiseen ja seksuaaliseen suutelemiseen. Yllättävän monessa maassa pusuja pidettiin ikävänä asiana.

Rakastuneena voi olla vaikea ymmärtää, etteivät kaikki näytä tunteitaan suutelemalla kumppaniaan. Tuoreen yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan romanttinen ja seksuaalinen suuteleminen on kuitenkin yleistä vain 46 prosentilla kaikista kulttuureista.

- Oletimme, että vain joissain kulttuureissa ei harrastettaisi romanttista ja seksuaalista suutelua tai saisimme tietää sen olevan tällöin omituinen tapa toteuttaa intiimiyttä, mutta yllätyimme, kun saimme tietää, että suurin osa kulttuureista meni tähän kategoriaan, tutkija Justin Garcia Indianan yliopistosta kertoo.

Tulokset

American Anthropologist -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin 168 maan suhtautumista suutelemiseen. Tutkimuksessa oli mukana eri kulttuureita ympäri maailmaa.

Mitä enemmän kulttuureissa on sosiaalisia kerrostumia, sitä normaalimpana suutelua pidetään eri kulttuureissa. Kaikista eniten ihmiset suutelevat Lähi-idässä, sillä kaikki alueen mukana tutkimuksessa olleet maat suhtautuivat suuteloihin myönteisesti.

Suuteluun suhtauduttiin suopeasti myös 70 prosentissa Euroopan maita, ja samaa asiaa mittaava luku oli Aasiassa 73 prosenttia ja 55 prosenttia Pohjois-Amerikassa. Tämä tekee eurooppalaisista vasta kolmanneksi kovimpia suutelijoita.

Kaikista kielteisimmin suuteloihin suhtauduttiin Keski-Amerikassa, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Uudessa-Guineassa sekä Amazonin alueella. 

Lue seuraavaksi: Romantiikkaa rakastaville: Opettele ranskalaisen suudelman jumalattareksi

Lähde: Science Daily

Kilpailut

Uusimmat