Kuva: Fotolia

Tapailetko liian itsekeskeistä miestä? 8 paljastavaa piirrettä

01.06.2016 21:15 - Emmi Moilanen

Joudutko jo tapailuvaiheessa ponnistelemaan, että saat oman mielipiteesi kuuluville? Kyseessä voi olla hurmaava, mutta itsekeskeinen mies.

Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää ja aluksi hurmaavaltakin vaikuttava mies voi paljastua lopulta hankalaksi tyypiksi. Cosmopolitan listasi kahdeksan varoitusmerkkiä jotka kertovat siitä, että saatat tapailla liian omahyväistä miestä.

Vika ei ole koskaan hänessä

Tämä ei päde ainoastaan parisuhteessanne, vaan koskee koko hänen elämäänsä. Jos jokin menee pieleen töissä, syy on aina työkaverissa. Jos hän unohti maksaa laskunsa ajoissa, joku muu kuin hän, on mokannut.

Hän domioi keskustelujanne

Mies on jatkuvasti äänessä ja hänellä on myös tarve kääntää jokainen puheenaihe itseensä. Hän aliarvioi sinun saavutuksiasi ja ongelmiasi sekä turhautuu, jos erehdyt vahingossa puhumaan omista asioistasi ”liian pitkään”. Hän kiirehtii kuulumistesi läpi valonnopeudella, jotta hänelle jää enemmän aikaa jutella omista asioistaan.

Hän saa sinut tuntemaan itsesi syylliseksi

Jopa silloin, kun vika on hänessä itsessään. Saatat mainita hänelle, että ette ole tavanneet viikkoon, mutta lopulta saatkin vain pahan mielen itsellesi, sillä menit häiritsemään häntä keskellä kiirettä. Mies ei kanna lainkaan vastuutaan ja jos joku menee pieleen, syy on aina jonkun muun.

Yliampuva hurmaavuus

Itsekeskeiset miehet usein teeskentelevät olevansa äärimmäisen hurmaavia ja herttaisia. Ole varovainen, sillä tällainen yliampuva kunnioitus voi olla vastustamatonta. Raja on kuitenkin häilyvä; kun asiat ovat hyvin välillänne, niin teillä menee todella loistavasti. Vastoinkäymisten kohdalla puolestaan kaikki muuttuu hermojaraastavan turhauttavaksi.

Hän rakastaa kohteliaisuuksia ja huomiota

Mies rakastaa kuulla positiivisia asioita itsestään aina siihen pisteeseen saakka, että tunnet kehuvasi häntä lähestulkoon jatkuvasti. Oikeastaan oletkin huomannut, että kohteliaisuudet voivat saada sinut pois tiukasta tilanteesta, sekä pysymään hänen suosiossaan. Hän on onnellisimmillaan silloin, kun laitat hänet omien tarpeidesi edelle.

Hän ei kykene ottamaan kritiikkiä vastaan

Ei edes silloin, kun se on rakentavaa. Et enää edes yritä keskeyttää, kun hän kertoo, että töissä on ollut ongelmia, sillä hän ei kuuntele sinua. Hän ei siedä ajatusta siitä, että on joskus myös väärässä eikä aina käsittele asioita parhaalla mahdollisella tavalla. Jos yrität antaa perspektiiviä asioihin, mies ottaa sen yhdellä ainoalla tavalla ja kokee, että kerrot hänen olevan väärässä.

Suhteenne on täynnä kaksinaismoralismia

Jos mies lähtee ystävien kanssa ulos viikonloppuna, se ei ole mikään ongelma. Jos sinä puolestasi teet saman, se nousee valtavaksi kynnyskysymykseksi ja hän menettää malttinsa, koska olet ”hylännyt” hänet. Hän saattaa jopa kritisoida sinua siitä, kuinka puhut liikaa itsestäsi, vaikka hän tekee itse samaa. Mies ei vain huomaa sitä itse.

Tanssit hänen pillinsä mukaan

Saat harvoin valita, mitä teette treffeillänne, mitä katsotte yhdessä televisiosta tai kenen kanssa vietät aikaasi. Jos yrität kertoa miehelle, mikä sinua kiinnostaisi tai mitä haluaisit tehdä yhdessä hänen kanssaan, mies kyllä löytää tekosyyn kaikkeen ja heittäytyy hankalaksi.

Lähde: Cosmopolitan

Lue myös: Pompottaako pomo sinua liikaa? Merkit, joista kannattaa huolestua

Kilpailut

Uusimmat