Kuva: Senja Rapila

Tiina, 21: "Tekisin rakkauden vuoksi lähes mitä tahansa, paitsi muuttaisin itseäni"

07.08.2016 10:10 - Rea Tallgren

Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Nyt äänessä on Tiina.

"Olen oppinut paljon rakkaudesta ja ihmissuhteista seuraamalla isosiskojen elämää sivusta. Kun on nähnyt jo pienenä, mitä on todellinen rakkaus, ei tyydy vain ihan kivaan suhteeseen. Silloin on mieluummin yksin. Perheeni on minulle tärkeintä, mitä minulla voi koskaan olla. Luen myös läheisimmät ystäväni perheenjäsenikseni.

Koska omat isosiskot ja vanhemmat ovat kaukana, on ihanaa, että ympärillä on varaäitejä ja -siskoja; yksi parhaimmista ystävistäni täyttää pian 50 vuotta, ja hän on minulle äitinä aina tarvittaessa. Ikäeromme näkyy vain hyvällä tavalla, sillä häneltä saan suorasanaisia neuvoja, järkkymätöntä tukea ja viisautta, jota en muualta voi saada. Hän myös tekee yhtä hyvää ruokaa kuin oma äitini. Oma ydintiimi auttaa ja tukee, kun biologinen perhe on matkan päässä.”

”Rakastan perhettäni, ystäviäni ja poikaystävääni. Olen vielä nuori, joten rakkaudesta minulla on vielä paljon opittavaa. Mutta tällä hetkellä rakkaus tarkoittaa minulle pyyteettömyyttä ja aitoutta. Rakastamani ihmiset ovat minulle läsnä sellaisina kuin he todella ovat. Ihan sama, vaikka toisella olisi huono päivä tai vaikka huono kuukausi, rakastan häntä silti. Eikä rakkaus lopu riitoihin tai kiukutteluun, se on niin paljon suurempaa. Toisaalta rakkaus on myös sitä, ettei halua turhaan riidellä vaan mieluummin sopia ja antaa anteeksi.

Rakkaus on sitä, että haluaa saada toisen hymyilemään ja loistamaan jokaisena päivänä. Toisaalta rakkaudessa ymmärretään myös vaikeat ajat, eikä toisen varjoja säikähdetä. Rakkaus on sitä, että voi täysin rehellisesti ja pelotta olla sitä, mitä on. Silloin ihminen sädehtii.”

”Rakkaudessa ja suhteessa olen valmis laittamaan likoon aivan kaiken, mutta on asioita, joista en suostu joustamaan. Olen sairastanut teini-ikäisenä syömishäiriötä, ja sairaudesta toipuessani lupasin itselleni seuraavaa: jatkossa kunnioitan itseäni niin paljon, etten anna kenenkään muuttaa minua tai vaikuttaa ulkonäkööni. Sairauden vuoksi koin pitkään, etten voisi olla rakastettu sellaisena kuin olen. Onneksi nuo ajatukset ovat menneisyydessä, ja voin ajatella syömishäiriötä myös opettajanani – nykyisin vain minä voin päättää, miten ja millainen minä olen.

Rakkauden vuoksi en siis olisi koskaan valmis olemaan pienempi, laihempi, hiljaisempi, hillitympi tai jollain tapaa seksikkäämpi. En mitään enemmän tai vähemmän, vaan juuri tällaisena kuin olen. Vuosien takainen oivallukseni on ollut yksi elämäni parhaimmista, sillä nyt minulla on rohkeutta olla suhteessa herkkä, hullu, mahtava ja tulipäinen itseni.

Olen silti valmis tekemään paljon rakkauden vuoksi. Olen valmis olemaan joka päivä läsnä, rakastamaan ehdoitta, kasvamaan ja kehittymään paremmaksi ihmiseksi sekä tukemaan kumppaniani missä tahansa, mihin hän ryhtyy. Rakkaus ei ole suurissa eleissä ja osoituksissa, vaan ennemminkin pienissä arkisissa hetkissä.”

”Tärkeintä parisuhteessa on rehellisyys. On helpottavaa tietää, että voimme puhua toisillemme mistä tahansa aiheesta ja että voin kertoa poikaystävälleni kaiken. Kun itse pyrkii rehellisyyteen, ei tilaa jää arvailuille tai huolille. Pyrin olemaan rehellinen myös tunteiden kanssa – aivan kaikkien tunteiden. Myös niiden tyhmien mustasukkaisuuden, kiukuttelun ja pelon tunteiden, jotka nostavat päätään aina välillä.

Ilo ja nauru ovat myös ehdottoman tärkeitä parisuhteessa. Nuorempana ihailin siskoni parisuhdetta, joka tuntui olevan täynnä naurua ja huonoja juttuja. Ajattelin että ”Joo, tuollasta sen pitää sitten olla.”

Pääset lukemaan aikaisemmat Rakkaudesta-artikkelit täältä.

Kilpailut

Uusimmat