Tutkimus: Naiset ovat onnellisimmillaan saadessaan viimeisen sanan - miehet onnettomimmillaan

18.12.2013 09:45 - Karoliina Kotala

Tuore tutkimus on saanut selville, mikä suhteessa tekee naiset ja miehet onnellisiksi.

Tutkijoiden mukaan miehet ovat onnettomia, jos he vain myötäilevät vaimojensa mielipiteitä eivätkä sano omaa mielipidettään. British Medical Journalissa julkaistussa tutkimuksessa joukko miehiä määrättiin suostumaan kaikkiin vaimojen toiveisiin ja suunnitelmiin mukisematta, vaikka he olisivat täysin eri mieltä. Tutkijoiden mukaan miesten elämänlaatu huononi merkittävästi vain 12 päivässä. Vaikutukset olivat jopa niin mittavat, että tutkimus jouduttiin keskeyttämään.

- Koe täytyi keskeyttämään 12 päivän jälkeen liiallisten vaikutusten vuoksi. Käytännössä miehet kokivat, että heidän vaimonsa muuttuivat äärimmäisen kriittisiksi kaikista miesten tekemisistä, tutkija kertoo.

Kyseisen testin myötä naisten onnellisuus puolestaan kasvoi, mutta vain vähän.

- Näyttäisi siltä, että oikeassa oleminen synnyttää onnellisuutta ja myöntyminen asioihin, joista ei ole samaa mieltä tekee onnettomaksi, tutkijat myöntävät.

Lähde: DailyMail

Kilpailut

Uusimmat