VH: Onnellinen parisuhde ei vaadi rakastumista

28.04.2013 13:15 - Eeva Rajala

Parisuhde voi toimia, vaikka sen osapuolet eivät olisi koskaan olleet kunnolla rakastuneita toisiinsa, kertoo Voi hyvin -lehti. 

Aivotutkija Minna Huotilainen Työterveyslaitokselta muistuttaa, että rakastuminen ja rakastaminen ovat kaksi eri asiaa. Fysiologisesti on väistämätöntä, että rakastumisen tunne sammuu jossain vaiheessa.

- Rakastaminen on kuitenkin tietoinen päätös, jossa on järki mukana, Huotilainen sanoo.

Tutkijan mukaan pitkässä suhteessa olemisen ja rakastamisen on tutkittu olevan henkisesti palkitsevampaa ja dopamiiniarvojen pysyvän korkealla.

- Kun parisuhde on projekti, joka vaatii työtä ja arkista toimimista, siinä onnistuminen tuo tyydytystä. Se vaatii tunneälyä, Huotilainen jatkaa.

Onnellinen parisuhde ei siis välttämättä tarvitse aluksi rakastumista. Tämä voi selittää monien järjestettyjenkin avioliittojen toimivuutta. Tulevaan puolisoon tutustutaan, mistä alkaa rakastaminen. Aikaa myöden onni suhteessa lisääntyy.

Lähde: Voi hyvin

Kilpailut

Uusimmat