Kuva: Fotolia
Viikko sitten menehtyneelle avomiehelleni: "Nuku rauhassa, rakkaani"
Avoin kirje -sarjassa ihmiset kirjoittavat avoimesti ja rohkeasti asioista, jotka ovat jääneet sanomatta tai kuulematta.
"Olin menettänyt toivon rakkautta kohtaan ja olin epätoivoinen, kunnes tapasin elämäni rakkauden. Hän oli niin itsepäinen, ettäminä vihasin häntä yli kaiken. Kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa, sanoin kaikille, että meistä ei koskaan mitään tule, ei ikinä.
Muutama kuukausi kului, ja huomasin, että minulla on tunteita häntä kohtaan. Mies oli haluttu, mutta minä päätin että hänestä tulee minun. Vuoden verran kerroin hänelle tunteistani, mutta otin sanani takaisin koska se oli yksipuolista.
Koko vuosi oli yhtä vuoristorataa hänen kanssaan, kunnes sain hänen puhumaan tunteistaan. Hän kertoi etteivät tunteeni olleet yksipuolisia ja että hän on ollut sokea. Hän sanoi ymmärtäneensä, että kaikki mitä hän tarvitsee elämäänsä, on ollut vuoden verran hänen silmien edessä.
''Vihdoin hän tajusi", ajattelin mielessäni. Minusta tuli maailman onnellisin tyttö.
Hän muutti ensimmäisen kuukauden sisällä luokseni. Vietin jokaisen päivän hänen kanssaan ja jokaisen yön hänen kainalossaan. Tunsin olevani turvassa. Kukaan ei koskaan ollut minua kohdellut niin hyvin kuin hän.
Yli puolen vuoden jälkeen päätimme muuttaa isompaan asuntoon koska yksiö alkoi käymään meille pieneksi. Löysimme täydellisen asunnon johon pääsimme muuttamaan todella nopeasti. En ollut koskaan nähnyt häntä niin onnellisena kuin silloin, kun muutimme viralllisesti yhteisen katon alle. Hän katsoi minua suoraan silmiin, hymyili ja sanoi: '' Tämä on meidän kotimme. Sinun ja minun. Mitä muuta minä voisin enää tarvita?''
Olimme asuneet muutaman kuukauden yhdessä yhdessä kun tuli perjantai ja menin kotiin. Mieheni oli ensimmäistä kertaa elämässään siivonnut meidän asuntomme katosta lattiaan. Olin todella ylpeä hänestä. Kerroimme, kuinka paljon toisiamme rakastamme, kuinka olemme toistemme parhaat ystävät, ja kuinka toivoimme, että olisimme toistemme viimeiset rakkaudet.
Samana iltana lähdin ystävieni kanssa ulos. Mieheni jäi kotiin nukkumaan. Ennen ravintolaan lähtöä kävin silittämässä hänen poskeaan, ja kerroin hänelle kuinka rakas hän on minulle.
Ravintolassa minulle tuli yhtäkkiä vahva tunne, että nyt täytyy lähteä kotiin. Kotoa löysin mieheni nukkumasta. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan herännyt. Tein kaikkeani. Soitin hätäkeskukseenkin, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.
Nuku rauhassa rakkaani. Sinä tiesit, että minä olen sinun viimeinen rakkautesi.
Kaivaten,
sinun punapääsi"
Lue aikaisemmat Avoin kirje -sarjan kirjoitukset tästä.
Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.
