Tee itse omat GIF-kuvat androidilla - katso miten

24.07.2017 14:45 - Teknavi / Janne Laakso - mobiili.fi

Motion Stills eli suomeksi Liikekuvat-niminen sovellus on nyt julkaistu Androidille.

Googlen viime vuonna iOS-laitteille julkaisema Motion Stills eli suomeksi Liikekuvat-niminen sovellus on vihdoin julkaistu myös Androidille. Google Researchin kehittämä ja edelleen hieman kokeelliseksi luokiteltava sovellus mahdollistaa liikkuvien GIF-kuvien luomisen helposti.

Google kuvailee Motion Stills -sovellusta seuraavasti:

”Luo silmukkana toistuvia GIFejä tai yhdistä videoklippejä elokuviksi, ja jaa niitä halutessasi kavereille!”

Sovelluksella voi esimerkiksi napata kolmen sekunnin mittaisia videoita, joista sovellus nopeasti tekee helposti lähetettäviä GIF-tiedostoja kavereille jaettaviksi. Lisäksi sovelluksella voi tiivistää minuutin mittaisen videon kahdeksankertaiseksi nopeutetuksi GIF-videoksi. GIF-pätkiä voi myös yhdistää pidemmiksi lyhytelokuvakokemuksiksi pyyhkäisyeleillä.

Sen lisäksi, että Motion Skills sisältää työkalut ”kauniiden liikkuvien kuvien tai elokuvamaisten panoraamakuvien” luomiseen, sisältää se muun muassa älykkään vakautuksen, joka auttaa tekemään videoista miellyttävämmän näköisiä.

Maksuton Motion Skills eli Liikekuvat on ladattavissa Android-laitteille Google Playstä, ja Applen iOS-laitteiden Live Photos -kuvia voi muuntaa GIF-muotoon App Storesta löytyvällä versiolla.

Lue myös: iPhone-käyttäjä: Puhelimessasi on ominaisuus, joka on saattanut jäädä sinultakin huomaamatta

Yhteistyössä Teknavi

Kilpailut

Uusimmat