Kuva: Fotolia

Miltä näyttää tuleva huippupuhelin Nokia 8? Kiiltävän kultakuparin värisen laitteen kuvat julki

31.07.2017 22:15 - Teknavi / Markus Lehtiniitty - mobiili.fi

Puhelimen hinnaksi uskotaan tulevan noin 600 euroa.

Nokia-puhelimia kehittävän ja myyvän HMD Globalin ensimmäisen varsinaisen uuden Nokia-huippupuhelimen Nokia 8:n julkistusta odotetaan HMD:n tilaisuudessa Lontoossa 16. elokuuta. Nyt Nokia 8:sta on vuotanut uusia kuvia kiiltävässä kultakuparivärissä. Kuvista on kertonut IThome-sivusto.

Nokia 8:sta on nähty jo useita vuotoja ja puhelimesta tiedetäänkin jo lähes kaikki. Puhelin on nähty Evan Blassin julkaisemissa lehdistövuotokuvissa myös sinisenä sekä hopeisena.

Kultakuparisen värivaihtoehdon lopullinen viimeistely selviää vasta puhelimen julkistuksen yhteydessä. Aiemmissa kuvissa se näytti kiiltävämmältä ja vaaleammalta – toki osansa voi olla myös aivan erilaisella valaistuksella.

Puhelimen hinnaksi pitäisi olla tulossa noin 600 euroa.

Valokuvaajalle oiva peli

Takana Nokia 8:ssa on kaksi kameraa, lasertarkennuksen aukko sekä kaksisävyinen LED-kuvausvalo – lopulta ZEISS-logon kera, mitä ei näissä uusimmissa kuvissa prototyypistä mukana ole. Etupuolella Nokia 8:ssa nähdään sormenjälkitunnistimena toimiva kotinäppäin.

Nokia 8:n kaksoiskamerassa pitäisi yhdistyä väri- ja monokromikamera. Yhdistelmällä tavoitellaan tyypillisesti parempaa kuvanlaatua erityisesti hämärässä, minkä lisäksi myös Nokia 8:lla on mahdollista käyttää vain joko väri- tai mustavalkokameraa ja saada näin tavallista näyttävämpiä mustavalkokuvia.

Kahta kameraa on älypuhelimissa useimmiten hyödynnetty myös kuvauskohteen taustan sumentavan boke-efektin saavuttamiseen.

Nokia 8:sta on nähty kiiltävän kuparisena aiemminkin vuotokuvia:

 Lue myös: Kaksi uutta Nokia-puhelinta julki: Katso, millaiset ovat Nokia 105 ja Nokia 130

Yhteistyössä Teknavi

Kilpailut

Uusimmat