IPhone 7 ei käy kaupaksi toivotulla tavalla - Apple leikkaa tuotantoa

04.01.2017 07:30 - Teknavi / Markus Lehtiniitty - mobiili.fi

Vaikka uutuuspuhelimen myynti on ollut pettymys, niin AirPods-kuulokkeiden kysyntä taas on ylittänyt odotukset.

Applen iPhone 7 -puhelinten kysyntä on useiden raporttien perusteella ollut edeltävää iPhone 6s -sukupolvea parempaa, mutta jäänyt yhä iPhone 6:n yhteydessä nähdystä.

Japanilaisen talousjulkaisun Nikkein mukaan Apple leikkaa iPhone 7 -tuotantoa 10 prosentilla vuoden 2017 ensimmäisellä vuosineljänneksellä perustuen alihankkijoilta saatujen tietojen perusteella tehtyihin laskelmiin. Nikkei toteaa, että iPhone 7 -puhelimet ovat myyneet odotettua heikommin.

Nikkei odottaa sekä iPhone 7:n että iPhone 7 Plussan tuotantoa oltavan leikkaamassa, vaikka se samalla toteaa Applella olleen vaikeuksia vastata iPhone 7 Plussan kysyntään kameramoduulien pulan rajoitettua tuotantoa.

Apple itse on ohjeistanut sen loka-joulukuun neljänneksen liikevaihdosta kaikkien aikojen korkeinta. Applen liiketoiminnasta noin kaksi kolmasosaa on iPhone-myyntiä. joten ennätykseen yltäminen vaatii käytännössä myös ennätystasolle yltävää iPhone-menekkiä.

Toistaiseksi hieman epäselväksi jää, ovatko Nikkein raportoimat 10 prosentin leikkaukset iPhone-tuotannossa erityisiä heikosta kysynnästä johtuvia lisäleikkauksia vai vain iPhone-syklin mukaisia tavanomaisia vähennyksiä: selväähän on, että iPhone-myynti ja näin tuotanto sen edellä hyppäävät aina korkeimmilleen uuden mallin markkinoille tulon yhteydessä ja hiipuvat tämän jälkeen kohti jälleen uusien uutuuksien tuomaa hyppäystä.

Applen lähes parilla kuukaudella myöhästyneet, mutta viimein joulun alla saataville tulleet AirPods-kuulokkeet sen sijaan näyttävät menevän toistaiseksi kuin kuumille kiville – ainakin suhteessa tarjontaan.

Uusien AirPods-tilausten toimitusajaksi Apple itse kertoo nyt 6 viikkoa.

Economic Daily Timesin mukaan AirPodien kokoonpanosta vastaava Inventec laajentaa kuulokkeita valmistavaa tehdastaan ja tehtaalla tehdään nyt ylitöitä tilausten toimittamiseksi.

Applen toimitusjohtaja Tim Cook kutsui tuoreimmassa julkisessa esiintymisessään AirPods-kuulokkeita huikeaksi menestykseksi ja totesi Applen tekevän niitä niin nopeasti kuin vain mahdollista.

Lue myös: Hurja Apple-huhu: iPhone 8 tulee olemaan läpinäkyvä!

Lue myös: Onko Apple luopumassa Mac-pöytäkoneista?

Yhteistyössä Teknavi

Kilpailut

Uusimmat