Kuva: Fotolia

5 parasta asiaa, jotka kannattaa tehdä kuukautisten aikaan

20.08.2016 17:15 - Emma Ylistalo

Älä anna kuukautisten yllättää ja kiinnitä huomiota ruokavalioosi, niin selviät kuukauden hankalimmista päivistä hieman helpommin.

Varmaan jokainen nainen voi todeta, että kuukautiset ovat inhottavin aika kuukaudesta. Silloin vaivaavat mahakivut ja krampit, puhumattakaan turvotuksesta ja siitä, kuinka tekisi vain mieli vajota sängyn pohjalle.

Valitettavasti kuukautistet eivät kuitenkaan ole syy jäädä kotiin, vaan niistäkin päivistä on urhoollisesti selvittävä. Siksi silloin onkin erityisen tärkeää pitää itsestään hyvää huolta. Aloita vaikka alla olevilla viidellä vinkillä.

1. Tiedä, milloin ne alkavat

Mikään ei ole kamalampaa kuin kuukautiset, jotka tulevat täysin yllätyksenä. Merkitse siis nämä päivät kalenteriisi tai käytä kierron seuraamiseen tarkoitettua sovellusta. Näin kuukautiset eivät yllätä ja osaat jättää esimerkiksi ne valkoiset farkut kotiin.

2. Syö fiksummin

Sinun tekee luultavasti mieli herkkuja, mutta muista, että sillä mitä laitat suuhusi siihen aikaan kuukaudesta, on vaikutusta myös paljon siihen, miltä sinusta tuntuu. Pyri siis saamaan tarvittavat vitamiinit ja ravintoaineet ilman hirveää määrää sokeria ja ylimääräisiä kaloreita.

3. Jätä alkoholi pois

Surullista, mutta totta: alkoholi saattaa pahentaa kuukautisvaivoja. Sen lisäksi, että se lisää rintojen arkuutta, lasillinen punaviiniä voi alentaa verensokeriasi saaden sinun tuntemaan olosi väseyneemmäksi ja ärtyiseksi. Vaihda siis viini veteen muutamaksi päiväksi ja ota drinkki vasta kuukautisten loppumisen kunniaksi.

4. Pidä hyvää huolta ihostasi

Hormonitasojen muutosten takia ihosi ei välttämättä voi kovin hyvin kuukautisten aikaan. Ole erityisen tarkka ihonhoitorutiineistasi, jotta estät finnien syntymisen. Viimeinen asia, jonka tarvitset kuukautistesi lisäksi on iso finni otsaasi.

5. Tiedä rajasi

Tunnet oman kehosi paremmin kuin kukaan muu ja kuukautiset ovat hyvä hetki kuunnella sitä. Vaikka kaikki muut sanoisivat, että liikunta saa krampit helpottamaan, jos sinusta ei tunnu siltä, että haluasit lähteä salille, sinun ei tarvitse. Tähän mennessä olet oppinut, mikä sinulle on parasta.

Lähde: Pure Wow

Lue myös: Kuumeilu ja runsas vuoto - 5 oiretta, jolloin kuukautisten takia tulee hakeutua lääkäriin

Kilpailut

Uusimmat