Kuva: Fotolia

6 asiaa, jotka onnelliset ihmiset muistavat päivittäin

13.05.2016 12:15 - Emma Ylistalo

Muistamalla tietyt asiat, autat itseäsi onnelliseen elämään.

Tuntuuko sinusta toisinaan, että kaikki ympärilläsi ovat onnellisempia kuin sinä? Kun kiinnität asiaan enemmän huomiota, ymmärrät, että ainoa joka estää sinua olemasta onnellinen, olet sinä itse. Lue alta kuusi ohjetta, joiden avulla päästät irti omista kahleistasi.

1. Keskity kehittämään itseäsi

Keskity muiden saavutusten kadehtimisen sijaan siihen, miten sinä olet itse kehittynyt ja kasvanut. Muita saattaa helposti kadehtia, kun näkee ainoastaan osan toisten elämästä. Muista, että esimerkiksi sosiaaliseen mediaan valitaan helposti juurikin ne parhaat palat elämästä. Joten muihin vertailemisen sijaan kannattaa keskittyä itseensä ja tehdä töitä omien tavoitteidensa eteen.

2. Arvosta itseäsi

On ainoastaan sinusta itsestäsi kiinni, kuinka paljon annat muiden mielipiteiden vaikuttaa sinuun. Olet itse vastuussa siitä, millaiseksi tunnet itsesi. Onnelliset ihmiset tietävät, että aina löytyy ihmisiä, jotka eivät pidä heistä. Sillä ei kuitenkaan ole väliä. Tärkeintä on, että teet niin kuin on parhaaksi sinulle ja läheisillesi. Itseluottamus tulee siitä, että hyväksyt itsesi huolimatta siitä, mitä muut ajattelevat.

3. Valitse olla onnellinen

Jos ajattelet tarvitsevasi vielä yhden asian ollaksesi onnellinen, sinusta ei tule koskaan täysin tyytyväistä. Asiat eivät aina mene niin kuin haluaisit, mutta se ei ole pelkästään huono asia. Ota hetki aikaa sille, että arvostat kaikkea, mitä sinulla jo on ja varmista, ettet pidä niitä itsestäänselvyyksinä.

4. Älä roiku menneessä

Kaikilla on menneisyydessään noloja tai vaikeita muistoja. Jos haluat olla onnellinen, tiedosta kipeät tapahtumat menneisyydessäsi, opi niistä ja jätä ne sen jälkeen taaksesi. Älä myöskään anna vanhojen asioiden estää sinua siirtymästä eteenpäin. Muista, että paras on edessäpäin ja keskity ennemmin tähän hetkeen kuin menneeseen.

5. Ympäröi itsesi positiivisilla ihmisillä

Ne ihmiset, joiden kanssa vietämme aikaa vaikuttaa siihen, millaisia me itse olemme. On helppoa pysyä negatiivisuuden ympäröimänä, jos näyttää ettei muita vaihtoehtoja ole. Kannattaa kuitenkin muistaa, että aina löytyy vaihtoehto, joten kannattaa ennemmin viettää aikaa vaikka yksin kuin sellaisten ihmisten kanssa, jotka painavat sinua alaspäin. Yksin oleminen ei tarkoita yksinäisyyttä, vaan sillä tavalla löydät tapoja kehittää itseäsi.

6. Ole rehellinen

Toisinaan voi olla pelottavaa kertoa totuus, mutta se voi olla myös vapauttavaa. Kaikista tärkeintä on pysyä rehellisenä itselleen. Olet vapaa tekemään omat valintasi ja taistelemaan sen puolesta, mihin uskot.

Lähde: Lifehack

Lue myös: 7 tapaa vahvistaa itseluottamusta

Kilpailut

Uusimmat