Nainen, 10 asiaa joita et tiennyt kuukautisista - lue ja ylläty!

14.02.2013 09:45 - Karoliina Kotala

Tutkimuksissa on todettu, että yllättävän moni nainen tietää melko vähän kuukautisista ja siitä, kuinka heidän kehonsa toimivat. Huffington Post -sivusto listasi seikkoja liittyen kuukautisiin, jotka voivat tulla monelle yllätyksenä.

1. Kuukautisten aikana voi tulla raskaaksi.
Vaikka kuukautisten aikana raskaaksi tuleminen on epätodennäköisempää, on se kuitenkin mahdollista.

2. Nainen on hedelmällisimmillään ovulaation aikana.
Munarakkula alkaa kypsyä ja puhkeaa noin kierron puolivälissä, jolloin munasolu irtoaa. Jokaisen naisen olisikin suositeltavaa olla perillä kierrostaan.

3. Epäsäännölliset kuukautiset voivat olla seurausta kehon muutoksista.

Jos kuukautiset jäävät pois tai ovat epäsäännölliset voi se olla merkki esimerkiksi merkittävästä painonpudotuksesta, stressistä tai luonnollisesti myös raskaudesta. Epäsäännöllisten kuukautisten jatkuessa kannattaa asiasta jutella lääkärille.

4. Kuukautisista on tehty Disney-elokuva.
Walt Disney teki kuukautisista elokuva vuonna 1946 nimellä The Story Of Menstruation . Opetusvideo tehtiin koulutustarkoitukseen, ja sen väitetään olleen ensimmäinen kerta, kun elokuvassa käytettiin sanaa vagina.

5. Menetät verta alle desin.
Vaikka monesta tuntuu, että kuukautisvuoto on runsasta, niin todellisuudessa kuukautisten aikana verta lähtee vain parista teelusikallisesta desiin.

6. Seksihalut lisääntyvät.
Ilmiö ei tapahtu kaikilla, mutta toiset kokevat tuntevansa olonsa halukkaammaksi kuukatisten aikana. Syy tähän löytyy hormonitoiminnasta.

7. Yhtenäistyvää kuukautiskiertoa ei ole voitu todistaa.
Vaikka moni nainen on huomannut kuukautiskiertonsa muuttuvan yhtäaikaiseksi vaikkapa läheisen ystävän kanssa, ei ilmiötä ole pystytty vielä tieteellisesti todistamaan.

8. Kuukatiset ovat vieläkin tabu.
Vaikka monessa maassa kuukautiset ovat luonnollinen osa naisen elämää, niin esimerkiksi joissain osissa Intiaa nainen ei saa kokata kuukautisten aikana tai koskea tiettyihin esineisiin tai ruoka-aineisiin, koska niiden uskotaan menevän pilalle.

9. Veri näytettiin punaisena vasta vuonna 2011.
Kuukautissiteitä valmistava Always esitti ensimmäisenä televisiossa, mainoksissaan sinisen nesteen sijasta verta. Kyseinen muutos tapahtui vasta vuonna 2011, ja siihen asti terveyssidemainoksissa oli nähty vain sinistä nestettä kuvaamassa verta.

10. Keskivertoikä kuukautisten alkamiselle on 12-14.
Suurimmalla osalla naisista kuukautiset alkavat 12-14-vuotiaina. Vuosikymmenten saatossa kuukautisten alkamisikä on muuttunut nuoremmaksi ja nuoremmaksi. Tähän uskotaan vaikuttaneen muun muassa ympäristömuutokset ja ruokavalion muuttuminen.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat