TS: Anestesialääkäri epäonnistui epiduraalin antamisessa – työkunnosta selvitys

21.03.2013 08:45 - Eeva Rajala

Anestesialääkärin heikko työkunto on johtanut selvitykseen Turun yliopistollisessa keskussairaalassa, kertoo Turun Sanomat. 

Perheenisä oli huolestunut hänen puolisolleen epiduraalipuudutusta antaneen lääkärin toiminnasta, kun lääkäri oli liikkunut hitaanlaisesti ja epäonnistunut epiduraalin antamisessa. Paikalla ollut kätilökin huomasi lääkärin käytöksen ja ohjasi hänet pois huoneesta.

Tyksin sairaalajohtaja Olli-Pekka Lehtonen on pyytänyt asiasta selvityksiä, eikä kyseinen lääkäri hoida tällä hetkellä päivystystöitä. Sairaalajohtajan mukaan näyttöä ei ole siitä, että lääkärin heikentyneen työkunnon syynä olisivat esimerkiksi päihteet.

- Maanantaina kävimme keskustelua leikkaussalin aikaisesta päivystyskäyttäytymisestä ja sovimme toimenpiteistä. Olen pyytänyt asiasta selvityksiä, mutta emme voi yksityisyydensuojan vuoksi sen tarkemmin lähteä puimaan asiaa, Lehtonen kertoo.

Lähde: Turun Sanomat

Kilpailut

Uusimmat