Mikä on suomalaisten suurin välipalavirhe, Hanna Sumari?
Hanna Sumari on yksi neljästä naisesta, jotka ovat kirjoittaneet ensi vuonna ilmestyvän välipalakirjan. Naisen mukaan suomalaisilla on ikävä kyllä yksi perisynti, joka liittyy päivittäiseen naposteluun.
- Pulla, nainen toteaa suureen ääneen.
Vielä pullaakin pahempaa saattaa kuitenkin olla se, ettei ihminen syö tarpeeksi. Miten usein ruokaa tulisi nauttia?
- Kolmen tunnin välein kannattaisi syödä. Eli käytännössä siis aamiainen, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Näin kun syö, niin käy yllättäen niin, että alkaa rasva sulaa, koska ei tapahdu sitä, että tyhjään mahaan syö kaikenlaista mitä eteensä saa.
Kilpailut
Uusimmat
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Näytä lisää