Kannattaako jalkaan syntynyt rakko puhkaista? Asiantuntija vastaa

15.05.2015 19:45 - Eeva Rajala

Kohta on käsillä se aika vuodesta, jolloin vesikellojen syntyminen jalkoihin on hyvin todennäköistä.

Rakkoja voi syntyä helposti esimerkiksi silloin, kun vaihtaa mukavat tennarit varvastossuihin tai muunlaisiin sandaaleihin, jotka saattavat hiertää jalan ihoa. Usein pohditaan sitä, kannattaa vesikelloa lainkaan puhkaista. Asiantuntijan mukaan puhkaisu on ajankohtainen silloin, kun rakkula haittaa kävelyä.

- Jos rakosta tulee hyvin kivulias tai se tekee kävelyn epämukavaksi, on täysin sopivaa puhkaista se laukaista painetta pois, kertoo luonnollisen jalkahoidon puolesta puhuva, Southern Hospitality -tuotemerkin perustaja, Quinton Yeldell.

Puhdista iho jo ennen puhkaisua

Tosin kannattaa ensin varmistua, että kyseessä tosissaan on tavallinen vesikello, eikä esimerkiksi jokin muu vamma, kuten esimerkiksi syylä. Kivuliaat ja paisuneet syylät sen sijaan kannattaa näytättää lääkärillä. Tavallinen vesikello on nimensä mukaisesti täynnä kudosnestettä, ja se antaa periksi, kun sitä painaa vähän. Syylä tuntuu vankemmalta ja sitä painaessa sattuu todennäköisesti paljonkin.

Vesikelloa puhkaistaessa pitää muistaa muutama tärkeä asia. Ensinnäkin pitää varmistua, että sekä vesikello että neula, jolla vesikello rikotaan, puhdistetaan huolella ennen puhkaisua esimerkiksi haavan puhdistusaineella. Rakko kannattaa puhkaista sivulta ja antaa vesikellon valua täysin tyhjäksi. Tämän jälkeen koko alue kannattaa puhdistaa uudelleen ja taputella kuivaksi. Tyhjentyneen vesikellon päälle on hyvä myös levittää antibioottista voidetta ja lopuksi laittaa laastari.

Jotta rakkoja voisi välttää vastaisuudessa, kannattaa käyttää vain kenkiä, jotka sopivat täydellisesti jalkaan.

Lue myös: Esittele varpaasi ylpeydellä - 7 erinomaista vinkkiä jalkojen hoitoon kesällä

Lähde: Refinery29

Kilpailut

Uusimmat