Neljällä helpolla keinolla taistelet selluliittia vastaan

23.07.2015 11:15 - Nelly Tatti

Iho kiittää, kun noudatat helppoa ruokavaliota.  

Kesäisin tulee stressattua ihostaan eniten, kun se on koko ajan esillä. Helteillä haluaisi käyskennellä pienissä sortseissa, mutta selluliitti-iho ahdistaa. Monet luulevat, että selluliitti lähtee laihduttamalla tai käyttämällä erikoisvoiteita, mutta  asiantuntijat sanovatkin sen olevan perinnöllinen tekijä ja se mitä laitamme kehomme sisälle on avain hyvään ihoon.

Ravitsemusterapeutti Kelly LeVequen mukaan on kuoppaisen ihon estämiseksi on tärkeää juoda paljon nesteitä, syödä maltillisesti suolaa sekä tasottaa hivenaineiden määrää soluissa.

Enemmän vettä

Vesi taitaa olla helpoin ja tehokkain tapa vähentää selluliitin esiintymistä. Tärkeintä on pitää itsensä tarpeeksi nesteytettynä, jotta iho pysyy pehmeänä ja täyteläisenä, mikä estää selluliitin näkymistä. Vesi toimii myös luonnollisena kuona-aineiden poistajana.

Hedelmiä ja vihanneksia

Veden juomisen lisäksi on tärkeää syödä myös hedelmiä ja vihanneksia, jotka sisältävät mineraaleja, vettä ja entsyymejä. Näitä ovat muunmuassa pinaatti, kurkku, lehtimangoldi ym. vihreät vihannekset. LeVeque suosittelee myös kaliumia sisältäviä hedelmiä, kuten banaani, aprikoosi, persikka sekä avocado. Vinkiksi LeVeque antaa myös sitruuna-kurkkuveden, jota kannattaa juoda 24 tuntia ennen bikineihin hyppäämistä.

Hyvät rasvat

Oliiviöljystä, avocadosta, pähkinöistä ja siemenistä löytyvistä rasvoista on hyötyä selluliitin poistamisen lisäksi myös laihduttamisessa.

Vähärasvainen proteiini

Kala, kana ja pähkinät ovat hyviä proteiinin lähteitä ja auttavat pitämään näläntunteen loitolla pidempään. Ravitsemusterapeutin mukaan kala on paras proteiinin lähde selluliittia vastaan, sillä se sisältää paljon sinkkiä, kaaliumia sekä seleeniä sekä omega-3 -rasvahappoja. Eniten kaaliumia löytyy esimerkiksi anjoviksesta, tonnikalasta, lohesta sekä turskasta.

LeVeque ehdottaa myös normaalisuolan sijasta käytettäväksi kristallisuolaa ruokien maustamisessa, sillä se sisältää myös paljon mineraaleja. Liiallisen sokerin ja kahvin nauttimisen lisäksi kannattaa myös välttää soijaa, sillä se sisältää estrogeenia, mikä lisää selluliittia.

Lähde: Glamour

Kilpailut

Uusimmat