Onko selluliittia vastaan taistelu täysin turhaa? Hoidot laitettiin paremmuusjärjestykseen

20.08.2015 14:45 - Eeva Rajala

Ihotautilääkäri muistuttaa, ettei mikään hoitokeino poista selluliittia kokonaan. Toiset hoidot on kuitenkin parempia kuin toiset.

Suurimmalla osalla naisista on selluliittia. Se on fakta, joka ei poistu, vaikka millaisilla hoitokeinoilla selluliitista yritettäisiin päästä eroon.

Selluliittia voi olla esimerkiksi reisissä, pakaroissa, käsivarsissa ja vatsassa. Selluliitti on aineenvaihdunnan hidastuksesta johtuvaa rasvakertymää. Selluliitti ei kuitenkaan ole pelkkää rasvaa, vaan se koostuu myös ylimääräisestä sokerista, joka on myöhemmin muodostunut rasvaksi jo tukkeutuneille alueille.

Selluliitti ei yhteydessä painoon

Ihotautilääkäri Dendy Engelman kertoo Women's Health -lehdelle, että selluliitti ei ole yhteydessä painoon, toisin kuin yleisesti kuvitellaan. Jopa hyvin laihoilla ihmisillä voi olla selluliittia. Engelman myös toteaa, että lääketieteen näkökulmasta on täysin normaalia, että selluliittia on olemassa.

Mikään markkinoilla oleva hoitokeino ei poista selluliittia kokonaan, muistuttaa ihotautilääkäri. Hoidot voivat silottaa ihoa, mutta täydellistä "parannuskeinoa" ei ole. Engelman kuitenkin laittaa paremmuusjärjestykseen yleisimmät hoitokeinot, joilla naiset yrittävät saada selluliittia kuriin.

1. Laserhoito

Laserhoito voi merkittävästi parantaa ihon ulkonäköä ja vähentää selluliitin näkyvyyttä. Engelman ei ole kuitenkaan törmännyt vielä yhteenkään tapaukseen, missä selluliitti olisi saatu hoidettua kokonaan pois. Laserhoidot voivat lisäksi tulla kukkarolle kalliiksi.

2. Sähköimpulssihoito

Selluliittialueelle annetaan sähköimpulsseja, joiden kerrotaan vähentävän selluliittia. Engelmanin mukaan hoidosta on saatu hyviä tuloksia 10 hoitokerran jälkeen, ja vielä jos käy hoidossa kolme kertaa viikossa.

3. Rasvakudoksen kuumentaminen

Niin sanottu Vanguish-toimenpide on ilman ihokosketusta toimiva menetelmä, jossa kuumennetaan rasvakudosta. Tuloksena on rasvakerroksen turvallinen ja luonnollinen väheneminen. Kyseistä hoitoa käytetään usein yhdessä sähköimpulssihoidon kanssa, jotta tuloksista saadaan vieläkin parempia, kertoo Engelman. Henkilö tuntee hoidon aikana lämmöntunnetta, muttei kipua.

4. Selluliittivoiteet

Suurimmassa osassa selluliittivoiteita on vaikuttavana aineena kofeiinia. Kofeiini voi Engelmanin mukaan toimia paremmin kuin luullaankaan, jos tuotteita käytetään säännöllisesti. Kofeiini pienentää rasvasoluja kuivattamalla niitä. Voiteiden kanssa pitää muistaa voimakas hieronta ja pyörivä liike. Engelman muistuttaa myös, että selluliitti palaa takaisin aina, kun jonkinlainen hoito lopetetaan.

5. Kahvikuorinta

Kahvikuorinta-aineet sisältävät kofeiinia, mikä auttaa rasvasolujen pienentämisessä. Samalla iho silenee. Paras tulos saadaan Engelmanin mukaan, jos kahvikuorinta tehdään kerran päivässä.

6. Kuivaharjaus

Kuivaharjaukset vaikutukset ovat kahvikuorinnan kanssa samalla tasolla. Kuivahieronta on ollut esillä jo vuosisatoja. Kuivaharjauksessa ihoa harjataan pyörivin liikkein ja aina sydämeen päin. Samalla kun ihoa kuoritaan, hoito parantaa muun muassa verenkiertoa. Tämäkin hoito kannattaa tehdä kerran päivässä.

7. Mesoterapia

Mesoterapia on hoito-ohjelma, joka muun muassa tasoittaa pintaryppyjä. Hoidossa vaikuttavat aineet - vitamiinit, mineraalit, aminohapot ja entsyymit - viedään ihoon sarjapistoksilla. Engelman sanoo, että hoito voi rikkoa rasvasoluja ja parantaa hieman ihon ulkonäköä. Hoidossa on iholääkärin mukaan kuitenkin riskinsä, kuten turvotukset ja tulehdukset.


Lue myös: Naiset paljastavat reitensä selluliitteineen ja arpineen: "Arvostan niitä juuri tällaisina"

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat