Kuva: Fotolia

Viimeisillään raskaana ollut tanssija häikäisi - katso video huikeista liikkeistä

29.01.2016 18:45 - Pauliina Jokinen

Tanssija Sharon Pakir ei lopettanut tanssimista raskausaikanaan.

34-vuotias latinalaistanssija Sharon Pakir on hämmentänyt Instagramissa julkaisemillaan videoilla, joilla hän tanssii viimeisillään raskaana.

Ammattilaistanssija esiintyi näytöksissä aina kuudennelle raskauskuulle saakka, minkä jälkeen hän keskittyi opettamaan tanssia.

Australialaislehdelle antamassaan haastattelussa Pakir kertoi tanssineensa vielä kolme päivää ennen synnytystään. Pakirin viimeisimmältä tanssivideolta näkyy, kuinka muhkeassa kunnossa hän oli vain hetkeä ennen synnytystä.

Pakir kertoo tanssin auttaneen häntä pitämään raskauskilot kurissa.

- En kerännyt juurikaan painoa raskauden aikana ja uskon sen johtuneen tanssista. En vahtinut syömisiäni ja minulle kertyi painoa 13 kiloa, Pakir kertoi.

Pakir kertoo saaneensa paljon huolestuneita kyselyitä, kannattaako tanssiminen raskausaikana. Hän kuitenkin uskoi liikunnan olleen hyväksi.

- Neuvoni on luottaa itseensä, pysyä vahvana ja mennä oman voinnin mukaan, Pakir neuvoo.

Lue myös: Näytätkö väsyneeltä? Yksinkertainen kikka piristää ilmettäsi hetkessä

Kilpailut

Uusimmat