Kuva: Fotolia

Omistajan ja koiran välinen suhde vaikuttaa onnellisuuteen: "Kova kilpailija jopa ihmissuhteille"

01.03.2016 13:45 - Senja Rapila

Koiran omistaminen voi olla hyväksi myös omistajan terveydelle.

Uudesta Kennelliiton tekemästä tutkimuksesta selviää, että koiranomistajan onnellisuuteen vaikuttaa omistajan sekä koiran välinen suhde toisiinsa. Mitä parempi suhde parilla on toisiinsa, sitä onnellisempi omistaja on.

Lääketieteen ja kirurgian tohtori Heimo Langinvainio kertoo, että tuloksissa yllätti koiran myönteisen vaikutuksen voimakkuus ja sen laaja-alainen yhteys hyvinvointitekijöihin ja onnellisuuteen. Tämän vuoksi koira voi olla todella kova kilpailija muille lemmikeille tai jopa ihmissuhteille.

Tutkimus toteutettiin avoimena kyselynä Kennelliiton nettisivuilla vuoden 2014 lopulla. Kyselyyn vastasi 9019 henkilöä, joista 86 prosenttia oli naisia.

Sukupuolet hyötyvät koirasta eri tavoin

Kennelliiton tutkimustuloksista selvisi, että miehet ja naiset hyötyvät koirasta eri tavoin.

Naisilla on keskimäärin parempi suhde tunnetasolla koiraan kuin miehillä; naisista yli puolet kokee, että koira tuo turvallisuuden tunnetta elämään. Miehelle koira on enemmän kumppani, joka tukee omistajan harrastustoimintaa kuten metsästystä.

Lähes kolmannes tehtyyn kyselyyn vastanneista naisista ja viidennes miehistä arvioi sosiaalisten suhteidensa vahvistuneen erittäin paljon koiran ansiosta. Vastaajat kokivat koiran yhdistävän perhettä, vahvistavan parisuhdetta ja tukevan lastenkasvatusta. Yli puolet naisista ja kolmasosa miehistä koki koiran vähentävän yksinäisyyden tunnetta huomattavasti.

Lähde: Kennelliitto

Lue myös: "Koirat eivät oikeasti kuole koskaan" - sydäntäsärkevän liikuttava kirjoitus leviää netissä

Lue myös: "Pidä minua sylissä, kun aikani on tullut" - 10 asiaa, jotka koirasi sanoisi sinulle, jos pystyisi

Kilpailut

Uusimmat