Kuva: Fotolia

Tiedätkö, mitkä ovat maailman viisi koukuttavinta ainetta? Osaa saatat käyttää päivittäin

04.03.2016 08:45 - Tiina Svensk

Sokerin on väitetty olevan yksi maailman koukuttavimmista aineista, mutta se ei kuitenkaan yllä kärkiviisikkoon.

Tiedämme huumausaineiden olevan vaarallisia ja addiktiota aiheuttavia. Silti päivittäisessä käytössämme on monia riippuvuutta aiheuttavia aineita, joiden vaarallisuutta emme välttämättä edes tiedä.

Daily Mailin julkaisemassa artikkelissa listattiin viisi maailman koukuttavinta ainetta, voimakkuusjärjestyksessä:

Nikotiini

Tupakoinnin lopettaminen on todellakin haastavaa, eikä ihme - savukkeista löytyvä nikotiini aiheuttaa voimakasta riippuvuutta hyvin herkästi. Lopettaminen kuitenkin kannattaa, sillä tupakoinnin terveyshaitat ovat mittavat, ja onkin arvioitu että tupakointi tappaa vuosittain yli kahdeksan miljoonaa ihmistä vuoteen 2030 mennessä.

Kokaiini

Kokaiini vaikuttaa suoraan aivojemme dopamiinivarastoihin ja kyseisen hormonin muodostumiseen. Huumausaine aiheuttaa dopamiinitasojen rajun nousemisen, mikä selittää sen, miksi aine on niin koukuttava.

Alkoholi

Joissain tutkimuksissa alkoholin on todettu olevan jopa toisiksi koukuttavin aine maailmassa, mutta sen vaikutus on päinvastainen kuin kokaiinilla: alkoholinkäyttö romahduttaa dopamiinitasot. Silti alkoholi aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja useimmat täysi-ikäiset kuluttavat sitä viikottain - terveyshaitoista huolimatta.

Heroiini

Heroiini on opiaatti, joka aktivoi aivojen palkitsemisjärjestelmää erittäin voimakkaasti vapauttamalla sinne dopamiinia. Heroiini on koukuttavuutensa lisäksi hyvin vaarallinen huumausaine myös siksi, että yliannostuksen riski on erittäin suuri: kuolemaan johtava annos on vain viisi kertaa suurempi kuin annos, joka aiheuttaa kevyen huumaustilan.

Barbituraatit

Babituraatit ovat aineita, joiden alkuperäinen tarkoitus on toimia uni- tai ahdistuslääkkeinä. Pieninä annoksina lääkkeet rentouttavat ja vapauttavat euforian tunnetta, mutta suurempina hidastavat tiettyjen aivojen osien toimintoja.

Lue myös: Tupakoinnin lopettaminen näkyy heti - katso vaikutukset päivien, kuukausien ja vuosien päästä

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat